1870-1900 | Sahojen kaupunki

• Pori sahateollisuuskaupunkina
• Reposaari muuttuu kalastajayhteisöstä teollisuustaajamaksi
• Pihlavan teollisuusyhteisö syntyy
• Vuonna 1879 annetaan elinkeinovapaus
• Puhelin Poriin vuonna 1884
• Vuonna 1887 Suomessa otettiin käyttöön metrijärjestelmä
• Aittaluodon ja Isosannan alueet liitetään kaupunkiin vuonna 1892
• Rautatie Poriin vuonna 1895
• Suomessa taloudellinen nousukausi.

Kone- ja metalliteollisuus

Jakobssonin konepaja (1890 – 1959?)

Metsä- ja sahateollisuus

Sofiegartenin höyrysaha (1871 – 1901)
Reposaaren saha (1872 – 1970 -luku)
Isonsannan uusi höyrysaha (1872 – 1905)
Seikun saha (1872 – )
Pihlavan saha (1875 – )
Höyrysaha ( J. W. Pihl) (1896 – 1903)
Porin puunjalostustehdas (Eriksson & Lundgren) (1898 – 1904)

Elintarviketetollisuus

Jakob Dahlbergin likööritehdas (1870 – ?)
Johan Ahlqvistin väkiviinatehdas (1870 – ?)
F. W. Petrellin väkiviinatehdas (1870 – ?)
Wilhelmina Södermanin panimo (1871 – 1877)
Björneborgs bränneri aktiebolag (1871 – ?)
Elias Wessmanin panimo (1872 – 1876)
Porin höyrymylly (1872 – ?)
C. F. Bäckmans bryggeri (1873 – 1898)
L.G. Östlingin panimo (1873 – 1895)
Nya Bryggeriet F.E. Grönvall (1873 – 1894)
Väkiviinatehdas (Nordgren, Sjöman) (1874 – ?)
Portteri- ja etikkatehdas (apteekkari F. Sandlund) (1876 – ?)
Björneborgs bränneri aktiebolag (1876? – ?)
John Milanin etikkatehdas (1879 – 1924)
Anna Bergiuksen viinanpolttimo (1880 – ?)
Petrellin Polttimo (1880 – ?)
C. L. Lindequistin panimo (1880 – 1882)
C. O. Lindgrenin väkiviinatehdas (1881 – ?)
K. Petterssonin höyrymylly (1881 – 1894)
Makkaratehdas (Edla Wikman) (1884 – ?)
Porin uusi meijeri (Låstbom) (1885 – ?)
Vesitehdas (John Juselius) (1886 – 1924)
August Bergströmin panimo (1886 – 1887)
Vesitehdas (Kumlander) (1887 – 1924)
Rosenbergin höyrymylly (1890 – 1912)
Vesitehdas (K. F. Heinonen) (1890 – 1912)
Höyrymylly (W. Rantanen & Co.) (1892 – 1912)
Makkaratehdas (Isak Rosengren) (1893 – 1924)
F. Forströmin etikkatehdas (1893 – ?)
Uusi panimo K.F. Grönvall (1894 – 1919)
Alarik Grönvallin panimo (1895 – 1896)
Ernst Asplundin panimo (1895 – 1900)
G. Widbomin virvoitusjuoma- ja mineraalivesitehdas (1895 – ?)
Hugo Grönvallin panimo (1896 – 1918)
Höyrymylly (Eriksson & Lundgrén) (1897 – 1912)
Karl Fredrik Grönvallin panimo (1898 – 1918)
Bäckmans Ölbryggeri Ab (1898 – 1928)
Virvoitusjuoma- ja kivennäisvesitehdas (F. F. Virtanen) (1899 – ?)

Tupakkateollisuus

Tupakkatehdas (Alexander Sundvall) (1876 – 1885?)
Tupakkatehdas (J. O. Renfors) (1876 – 1885?)
O.J. Gottlebenin tupakkatehdas (1878 – ?)

Tekstiili- ja nahkateollisuus

J. G. Grönroosin nahkatehdas (1872 – 1895)
Alusvaatetehdas (Elise Liezen) (1880 – 1905)
Björneborgs Skofabrik (K. F. Stenvall) (1895 – 1924?)
Karl M. Rantosen nahkatehdas (1898 – 1924?)
Björneborgs Bomullsmanufaktur Aktiebolag (1898 – 1994)

Tiiliteollisuus

Tiilitehdas (K. F. Bäckman) (1874 – 1891)
Tiilitehdas (J. A. Blom) (1881 – 1900)
Tiilitehdas (J. A. Blom) (1892 – ?)
Tiilitehdas F. Korkeakoski (1898 – ainakin 1950-luku)
Porin tiilitehdas (1898 – 1943)
Bruno Juselius & Co. Ulasoorin tiilitehdas (1899 – 1964)

Muut

Stenbergin fajanssitehdas (1879 – ?)
Bergbomin kirjapaino (Aksel Bergbom) (1882 – ainakin 1890-luku)
Porin asfalttitehdas (Björkroth) (1883 – ?)
Kaakelitehdas (K. I. Högfors) (1889 – ainakin 1940-luku)
Otto Andersinin kirjapaino (1892 – toiminnassa vielä 1952)
Huonekalutehdas (K. R. Huhtanen) (1892 – 1912?)
Urkuharmoonitehdas (H. Nisonen) (1893 – ei enää 1909)
Kirjapaino (F. Warén) (1895 – ?)
Kaakelitehdas (Wigelius) (1897 – ainakin 1910-luku)
Porin puuteollisuus, puunaula ja lestitehdas (K. E. Stenvall) (1897 – 1932)
Porin kaupungin sähkölaitos (1898 – )
Kirjekuori- ja pussitehdas (Maria Ingelius) (1899 – ainakin 1905)

Suomen ensimmäinen sähkövalo sytytettiin Tampereella Finlaysonin tehtaalla vuonna 1882. Samana vuonna Rosenlew-yhtiö tilasi Englannista kuuden hevosvoiman tasavirtageneraattorin, jonka voimalla Porin ensimmäiset yhdeksän sähkövaloa valaisivat työtä Isonsannan sahalla. Myös Seikun sahalle hankittiin generaattori ja sähköä ryhdyttiin käyttämään valaisun lisäksi tukkien nostolaitteessa.

Pääasiassa sähköä käytettiin 1800-luvun puolella siis valaisemiseen. Sähkövalo hankittiin myös joihinkin yleisiin rakennuksiin, kuten teatteriin ja kaupunginsairaalaan. Vain erittäin harvalla yksityisellä henkilöllä oli varaa sähköön. Suhtautumista uuteen valonlähteeseen kuvaa vuonna 1882 Björneborgs Tidningissä ollut haltioitunut kirjoitus Seikun sahan sähkövalaistuksesta:
”Valo on häikäisevän valkoista eikä levitä ollenkaan lämpöä. Sahan yläosaan asennetut neljä lamppua saavat aikaan mitä kirkkaimpaan kesäpäivään verrattavan todellisen valomeren ja tekevät siten mahdolliseksi tarkkuuden työssä myös yöaikaan.”

Ennen sähkövalaistusta kaupunkia valaistiin ainoastaan siellä täällä tuikkivilla kynttilöillä. Poriin kaavailtiin myös kaasuvalaistusta. Helsingissä kaasulla toimivat katuvalot sytytettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 1860. Kaasulaitoksen perustaminen Poriin osoittautui kuitenkin liian kalliiksi. Kaupungin valaisussa tapahtui kuitenkin parannusta sen jälkeen kun kynttilät vaihdettiin öljylamppuihin.

Vuonna 1897 kuopiolainen kirjapainonomistaja Otto Wilhelm Backman tarjoutui valaisemaan Porin kaupungin sähköllä. Korvaukseksi sovittiin 21 000 markkaa vuodessa. Backman oli jo rakentanut sähkölaitoksen kotikaupunkiinsa Kuopioon. Hän sitoutui valaisemaan Porin kadut sadalla lampulla 15.8.–15.4. välisenä aikana. Elokuun 15. päivänä 1898 sähkövalot syttyivät kaduilla. Suurimmat sähkön tilaajat olivat seurakunta (kirkko), Hotelli Otava ja Porin lyseo. Sähkölaitos valmistui toiseen kaupunginosaan joen varrelle. Vuonna 1906 sähkölaitos siirtyi lopulta kaupungin omistukseen. Rakennuksessa toimi vuonna 2010 panimoravintola.

Sähkölaitteita ryhdyttiin markkinoimaan kotitalouksille Suomessa vuonna 1908. Tuolloin saksalaisen AEG:n tuotteista julkaistiin kaikkiaan kaksikymmentä mainoskuvastoa. 1910-luvulle tultaessa ei sähkö ollut enää ainoastaan varakkaimman väestön ylellisyys. Esimerkiksi Helsingissä sähkö oli halvempaa kuin kaasu. Sähköä markkinoitiin edelleen kuitenkin varakkaille, koska uskottiin, että sähkölaitteet tulevat lopulta korvaamaan palvelusväen.

Rosenlew-yhtiö ryhtyi 1910-luvulla pohtimaan ratkaisua voimaongelmaansa ja päätyi lopulta siirtyä kokonaan sähkövoimaan. Rosenlew rakennutti oman höyryvoimalaitoksen vuonna 1913, jolloin Porin kaupunki ryhtyi pohtimaan sähkön tilaamista Rosenlewiltä. Samaan aikaan kaupunki suunnitteli myös oman sähkölaitoksen laajentamista, mutta sähkön ostaminen nähtiin myöhemmin edullisemmaksi. Kaupungin oma sähkölaitos jäi varalle.

Kaupungin ja Rosenlewin välinen yhteistyö päättyi vuonna 1939, jolloin Harjavaltaan valmistui suuri voimalaitos. Kiinnostus vesivoiman käyttöön sähkön tuotannossa oli kasvanut. Kokemäenjokea oli tähän saakka käytetty varsin säästeliäästi teollisuuden tarpeisiin.

1800-luvulla tiedon liikkuminen sai uudet mittasuhteet. Ranskalainen Claude Chappé kehitti optisen lennättimen jo 1790-luvulla. Varsinainen lennättimen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta 1800 – 1900 -lukujen taitteessa. Suomi sai ensimmäisen lennätinlinjansa vuonna 1855, vain muutamaa vuotta myöhemmin kuin edistyneemmät teollisuusmaat. Lennätinlinja kulki Pietarista Helsinkiin ja oli tarkoitettu puhtaasti sotilaallisiin tarkoituksiin. Varsin nopeasti lennätin ryhtyi palvelemaan myös liike-elämän tarpeita. Vuonna 1866 lennätinlinja ulottui jo Euroopasta Yhdysvaltoihin. Suomesta saatiin lähetettyä tärkeä viesti vaikkapa New Yorkiin muutamassa tunnissa. Aikaisemmin viesti olisi viipynyt matkalla viikkoja.

Poriin lennätin saapui vuonna 1859. Porin kaupunki piti yllä erityistä lennätinkonttoria. Kauppiaille ja laivanvarustajille tämä oli suoranainen ilouutinen, koska nyt he pystyivät pitämään tehokkaasti yhteyttä ulkomaalaisten kauppakumppaneidensa kanssa. Antti Ahlström rakennutti yksityisen lennätinlinjan Porista Noormarkkuun vuonna 1878. Lennätinlinja ulotettiin kaupungin satamapaikkaan Reposaarelle vuonna 1880.

Samaan aikaan, kun lennätinlinja saatiin Reposaarelle, oli jo olemassa toinen nopea kommunikointiväline. Yhdysvalloissa patentoitiin puhelin vuonna 1876. Vuonna 1878 esiteltiin kyseistä keksintöä myös Porissa. Näytösluontoinen puhelinlinja vedettiin hotelli Otavan ”puhvettihuoneen ja matkustajain kortteerin välille”. Kaupunkilaiset saivat maksua vastaan käydä kokeilemassa ”seinän läpi” puhumista.

Satakunta-lehti kirjoitti 2.2.1878:
”Telefoni – nykyajan uudempia keksinnöitä – on senlainen kone, jolla voidaan peninkulmien päähän rauta- tahi vaskilankaa myöten selvillä sanoilla puhua, joka kuitenkin tapahtuu niin, ettei wälilliset henkilöt kuule mitään, waikka kuinkakin painaisivat korvansa lankaan.”

Lehti jatkoi vielä:
”Telefoni kone on meidänkin kaupungissa käytettäwänä Otawan rawintolassa. Sillä voipi haastella puhwettihuoneen ja matkustajain kortteerihuoneen wälillä aiwan kuin kaksi henkilöä suusta suuhun juttelisi. Telefonilangan molemmissa päissä on kello, joka myös saadaan telefonilla soimaan langan toisessa päässä, ja se ilmoittaa milloin wastakkaisessa päässä tahdotaan puhua.”

Kauppias C. O. Lindgren rakennutti ensimmäisen puhelinverkon Poriin vuonna 1884. Keskusasema sijaitsi Yrjönkadulla eräässä ullakkokamarissa. Keskusasemalla oli päivystys klo 6-24. Samana vuonna puhelinverkkoa laajennettiin Pihlavaan ja jopa Porin ja Vaasan väliä kulkevan höyrylaiva Nordenin laituripaikalle, josta alus yhdistettiin puhelinverkkoon.

Ensimmäisten puhelinyhdistysten tilaajien joukossa olivat muun muassa kaupungin merkittävät teollisuuslaitokset, kauppiaita, apteekkareja, eläinlääkäri, poliisi, hotelli Otava, Cafe du Nord ja teatteri.

Vuonna 1887 Poriin perustettiin Björneborgs Telefon Aktiebolag, jonka keskus sijoitettiin Hallituskatu 2:ssa sijaitsevan rakennuksen eli ns. Signelinnan yläkertaan. Seuraavana vuonna kaupunki sai ensimmäiset kaukoyhteydet muihin kaupunkeihin. Tähän kaukoyhteyteen kuului 21 puhelinyhtiön osakasta eli puhelimen omistajaa. Puhelinlaitos siirtyi kaupungin omistukseen vuonna 1917. Tällöin puhelimen tilaajia oli kaikkiaan 664. Vuonna 1928 valmistui uusi puhelinlaitos. Kymmenen vuotta myöhemmin puhelimen tilaajia oli jo 1407.

Sähkövalon ja lennättimen lisäksi puhelin rantautui Suomeen kansainvälisesti ajatellen nopeasti, mutta koko kansan välineeksi puhelin tuli vasta usean vuosikymmenen kuluttua.

Antti Ahlström syntyi Merikarvian kirkonkylässä vuonna 1827. Ahlströmit olivat nousseet rengeistä ja merimiehistä talollisiksi. Antti oli perheen seitsemäs lapsi. Tuolloin oli tavallista, että perheen nuorimmat lapset alenivat yhteiskunnallisessa arvoasteikossa., mutta aikuisena Antti Ahlström onnistui nousemaan arvostettuun asemaan oikealla puolisonvalinnalla.

Antti Ahlström kirjattiin vasta 16-vuotiaana oppilaaksi Porin alkeiskouluun. Hän kävi koulua kolme vuotta, kunnes jäi luokalleen ja sai erotodistuksen vuonna 1847. Hän palasi kotiin Merikarvialle, jossa hän auttoi isäänsä puukaupoissa. Koulussa hän oli kuitenkin oppinut hyvin ruotsin kirjakielen, mikä oli tuohon aikaan välttämätöntä, mikäli aikoi liikemieheksi.

Vuonna 1850 Antti meni tosiaan edullisiin naimisiin itseään huomattavasti vanhemman tilanomistajan lesken Anna Margareta Liljebladin kanssa. Naimakaupalla Ahlström sai muutamia pieniä teollisuuslaitoksia, kuten Lankosken paperitehtaan.

Ahlström oli mukana sahatavarakaupassa 1850-luvulta lähtien. Hän aloitti liiketoimintansa Krimin sodan jälkeen myymällä sahatavaraa Tanskaan ja Saksaan. Hän oli osakkaana Lankosken sahalla, joka siirtyi kokonaan hänen omistukseensa vuonna 1862. Hän teki myös onnistuneita maakauppoja. Vuonna 1870 Ahlström osti Noormarkun tilakompleksin, johon kuului 1700-luvulla perustettu Lampin saha sekä rautaruukki. Samalla hänestä tuli virallisesti ”teollisuusmies”.

Anna Ahlström kuoli noin kuukausi sen jälkeen, kun Antti Ahlström oli ostanut Noormarkun tilan. Jo seuraavana vuonna Ahlström meni uudelleen naimisiin itseään 20 vuotta nuoremman Eva Holmströmin kanssa, joka kuului kristiinankaupunkilaiseen kauppiassukuun. He muuttivat Noormarkkuun, koska se oli lähempänä Poria. Vuonna 1873 Ahlström osti Porista kaupunkitalon, joka sijaitsi ja sijaitsee edelleen ”paraatipaikalla” silloisessa kaupungin keskustassa Eteläranta 6:ssa.

Pian Noormarkkuun muuton jälkeen v. 1871 Ahlström siirsi ulkomaanliikkeen työpisteen Poriin. Hänellä oli samana vuonna kaupungin suurin laivasto. Laivanvarustus olikin Ahlströmin tärkeintä liiketoimintaa noin kymmenen vuoden ajan 1860- ja 1870-luvuilla.

1850-luvulta lähtien Ahlström oli kerännyt paljon kokemusta sahateollisuudesta vesisahoilla ja ryhtyi nyt pohtimaan höyrysahojen hankkimista. 1860-luvulla Ahlström yrittikin ostaa Isonsannan vanhan sahan konkurssin jälkeisestä huutokaupasta. Fredrik Wilhelm Rosenlew osoittautui huutokaupassa kuitenkin juonikkaammaksi ja sai sahan. Ahlström oli nähnyt paljon vaivaa saadakseen ulkomaiset liiketuttavansa kiinnostuneeksi sahasta ja hän otti tappion erittäin raskaasti. Hänet nähtiin kiroamassa tappiotaan välillä otsaansa ja polviinsa lyöden. Vuonna 1875 toivuttuaan tappiosta Antti Ahlström osti itselleen Kauttuan ruukin, jonka hän myöhemmin luovutti pojalleen Wilhelm Ahlströmille, ja vuonna 1877 Ahlström hankki vielä Leineperin ruukin.

1880-luvulla Ahlström laajensi liiketoimiaan myös Satakunnan ulkopuolelle. Hän osti muun muassa Strömforsin rautaruukin Loviisan läheltä. Lisäksi hän hankki 1880- ja 1890-luvuilla Porista ja sen maalaiskunnasta kolme höyrysahaa: Isonsannan uuden sahan, Sofiegartenin sahan sekä Pihlavan sahan. Lisäksi hän hankki Tampereen lähistöltä kolme sahaa. Ahlström oli myös innokkaasti ajamassa Porin rautatieasiaa. Aikalaisille tuli tutuksi sanonta: ”Jos valtio ei olisi rakentanut Porin rataa, olisi Ahlström sen tehnyt.”

Kauppaneuvos Antti Ahlström edusti ”rahvaan” parista noussutta kauppiaskuntaa. Ahlströmin mittoihin ei yltänyt lopulta kukaan muu Suomessa vesisahoista aloittanut yrittäjä. Hän oli myös suomenmielinen ja oli rahoittamassa Porin ensimmäistä suomenkielistä lyseota, joka jouduttiin vielä tuolloin perustamaan yksityisin varoin. Hän oli aina valmis tukemaan suomalaista sivistystyötä. Hän lahjoitti elinaikanaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin satoja tuhansia markkoja. Ahlström oli mukana kaupunginvaltuustossa sekä edustamassa Poria kaksilla valtiopäivillä.

Antti Ahlström kuoli lääkärimatkalla Helsingissä vuonna 1896. Ahlströmin kuolinpesän varat olivat noin 4,6 miljoonaa markkaa. Todellisuudessa omaisuuden arvo oli noin kaksi ja puoli kertaa suurempi. Vähävaraisesta talonomistajan pojasta oli tullut yksi Suomen rikkaimmista yksityishenkilöistä.

Fredrik Wilhelm Rosenlew syntyi Porissa vuonna 1831. Hänen isänsä Carl Fredrik Rosenlew oli yksi kaupungin tunnetuimmista liikemiehistä ja osakkaana kauppahuoneessa Björkman & Rosenlew. Fredrik Wilhelm valmistui ylioppilaaksi vuonna 1851. Hän oli vasta 20-vuotias, kun isä Carl Fredrik kuoli vuonna 1852 ja Björkman & Rosenlewin kauppahuone lakkautettiin.Vuonna 1853 Fredrik Wilhelm sai porvarioikeudet ja jatkoi isänsä liiketoimintaa. Hän oli yrittäjänä vielä kokematon, joten avuksi tuli kokeneempi Johan Gustaf Holmberg. He allekirjoittivat yrityssopimuksen ja yrityksen nimeksi tuli W. Rosenlew & Co. Nuori Rosenlew hankki ensimmäisinä vuosina kokemusta kauppiaana ostamalla ja myymällä tupakkaa, olutta, suolaa, kahvia, väkijuomia, sahatavaraa, siirtomaatavaroita, kankaita ja laivatarvikkeita.

Vuonna 1856 Fredrik Wilhelm meni naimisiin isänsä pitkäaikaisen liikekumppanin August Wilhelm Björkmanin tyttären Emma Carolinan (s. 1836) kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien varrella 11 lasta. Osa pojista jatkoi suvun yhtiössä ja tyttäret taas pyrittiin saamaan naitua hyviin sukuihin.

Vuonna 1861 Fredrik Wilhelm oli mukana siirtämässä Pohjanmaan höyrylaivaosakeyhtiötä Turusta Poriin ja istui sen johtokunnassa. Hän oli seurannut tarkasti höyrylaivojen kehitystä. Vuonna 1877 W. Rosenlew & Co. osti Porin Konepajan ja ryhtyi rakentamaan höyrylaivoja vuodesta 1884 lähtien.

Suurimmat meriittinsä Fredrik Wilhelm hankki kuitenkin sahateollisuuden parissa. Jo vuonna 1853 Fredrik Wilhelm hankki yhdessä Holmbergin sekä kauppias Isaac Carströmin kanssa Hämeenkyrön Kylmäkosken sahan. Vuonna 1866 Fredrik Wilhelm oli taas määrätty hoitamaan kolmen muun henkilön kanssa Isonsannan höyrysahan konkurssipesää. Käytännössä hän hoiti sahan asioita yksin. Samalla hän huomasi todellisen tilaisuuden: monet porilaiskauppiaat olivat menneet konkurssiin katastrofaalisena vuonna 1866, ja oli syntynyt eräänlainen valtatyhjiö.

Fredrik Wilhelm päätti täyttää tämän tyhjiön englantilaisen pääoman turvin. Hän osti Isonsannan sahan itselleen huutokaupassa kirjaimellisesti Antti Ahlströmin nenän edestä. Rosenlew luopui vesisahoistaan ja päätti keskittää toimintaa Kokemäenjoen suistoalueelle. Isonsannan vanha höyrysaha ei riittänyt yhtiölle ja hän päättikin perustaa uuden sahan joen toiselle puolelle. Seikun saha valmistui Porin sahateollisuuden vallankumousvuonna 1872. W. Rosenlew & Co:lla oli kiistaton johtoasema Porin sahatavaran viennissä.

Fredrik Wilhelm Rosenlew oli keskeinen vaikuttaja Porin talous- ja kunnalliselämässä. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1885. Lisäksi hän toimi Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1885 – 1887. Fredrik Wilhelm Rosenlew kuoli äkillisesti matkalla Helsinkiin vuonna 1892. Hänen panoksellaan Rosenlew-yhtiö kasvoi siihen suuruuteen, jonka ansiosta se oli käytännössä koko Porin teollisuuden kulmakivi.

             

Adolf Rohde edusti Porin kaupassa pientä ulkomailta saapunutta kauppiaskuntaa. Rohde syntyi Saksan Lyypekissä vuonna 1838. Hän sai porvarioikeudet vuonna 1865. Hän toimi kauppiaana ja varakonsulina ja meni naimisiin porilaisen Wilhelmina Malmbergin kanssa.

Rohde oli mukana Porin sahateollisuuden ”vallankumousvuonna” 1872, jolloin hän perusti porilaisten kauppiaiden G. Wentzelin sekä R. Thornbergin kanssa Isonsannan uuden höyrysahan. Myöhemmin Rohde ja Wentzel myivät sahan Antti Ahlströmille.

Adolf Rohde toimi vuosina 1876 – 1880 rahatoimikamarin puheenjohtajana. Rahatoimikamarin tehtävänä oli hoitaa Porin kaupungin omaisuutta ja maksuliikennettä. Rohde oli lisäksi vahvasti mukana teatteritalon hankkimisessa Poriin.

Fritz Arthur Jusélius syntyi porilaiseen kauppiasperheeseen vuonna 1855. Hän opiskeli Turussa kauppakoulussa sekä hetken aikaa myös Lyypekissä, mikä oli tuona aikana tavallista. Hän ei kuitenkaan viihtynyt ulkomailla, vaan palasi Poriin, ja sai paikan kirjanpitäjänä Pihlavan sahalla vuonna 1875. Tämän jälkeen hän työskenteli erään porilaisen puutavaraliikkeen palveluksessa. Samaan aikaan hän auttoi äitiään edesmenneen isänsä liikkeen johdossa. F.A. Jusélius sai porvarioikeudet vuonna 1878.

Juséliuksen ura ajoittui sopivasti 1800-luvun lopun sahateollisuuden kukoistuskauteen. Hän loi valtavan omaisuutensa kuitenkin varovaisin panoksin. Hänellä oli taipumus harkita jokaista kauppaa huolella. Hän osti metsää ja sahautti tukit joko käsin tai paikan päälle rakennetussa vaatimattomassa saharakennuksessa.

Jusélius myi sahatavaraa ympäri maailmaa. Puutavaraa lastattiin kaikkiaan kolmessatoista satamassa. Käsin sahatun puutavaran hän myi suurimmaksi osaksi Espanjaan, jossa järeät lankut käytettiin puusepän töihin ja osittain kattoparruiksi.

Vuonna 1890 Jusélius oli mukana ostamassa Sofiegartenin höyrysahaa yhdessä liikekumppaninsa F.W. Petrellin kanssa. Hän perusti höyrysahan myös Raaheen vuonna 1926. Merkittävin jälki Juséliuksen toiminnasta teollisuusmiehenä näkyy Porin jokimaisemassa: hän oli perustamassa Porin Puuvillatehdas Oy:tä. Hän oli yhtiön sielu ja mukana johtokunnassa puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Hän omisti myös kahdeksasosan Porin tulitikkutehtaasta yhdessä Petrellin kanssa. Vuosina 1901 – 1903 hän oli mukana rakennuttamassa tehtaan uusia rakennuksia Vähäraumalle.

F.A. Jusélius oli kolme kertaa naimisissa. Hänen ensimmäinen avioliittonsa tunnetun liikemiehen Johan Daniel Moliisin tyttären Blenda Teresian kanssa päättyi avioeroon. Blenda Teresian kanssa he saivat kaksi tytärtä. Ensimmäinen tytöistä kuoli vain muutaman kuukauden ikäisenä ja Sigrid 11-vuotiaana vuonna 1898. F.W. Petrellin kuoltua Jusélius meni naimisiin tämän lesken Edith Augustan kanssa. Edith kuoli kuitenkin vuonna 1916. Kaksi vuotta myöhemmin hän meni naimisiin itseään huomattavasti nuoremman ruotsalaisen Bertha Concordia Karlssonin kanssa. Bertha oli syntynyt v. 1887 – samana vuonna kuin Sigrid. Myös Bertha kuoli ennen aikojaan vuonna 1923. Perillisiä Juséliukselle ei enää syntynyt Sigridin jälkeen.

Jusélius oli taitava kauppamies ja omasi hyvän numeropään, mutta hänen nimimuistinsa sai välillä huvittaviakin piirteitä. Hän puhutteli kaikkia nimikirjaimilla H.H., oli sitten henkilön nimi mikä hyvänsä. Eräänä esimerkkinä hänen nimimuististaan voidaan mainita hänen tokaisseen vaimolleen: ”Kuulehan, rakas Edith vai mikä helkkarissa sinun nimesi nyt onkaan.” Kyseessä oli kuitenkin kolmas vaimo Bertha.

Fritz Arthur ei ollut myöskään luonteeltaan helpoimpia ihmisiä. Hän vihasi kirjeiden kirjoittamista, jotka olivat kuitenkin tärkeitä tuon ajan kaupankäynnissä. Hän saattoi jättää kauppakumppaneiltaan tai yhdyshenkilöiltään saapuneet kirjeet ja sähkösanomat lojumaan pöydälle päiväkausiksi, ennen kuin vastasi niihin usein kiukkuisella sähkösanomalla. Hän oli rautainen, mutta kuitenkin reilu johtaja. Hänen persoonaansa kuvaa hyvin puhuttelu, jonka hän piti palvelusväelleen koskien uutta vaimoaan Berthaa: ”Asian laita on nyt niin, että minä tuon uuden emännän taloon, niin kuin te kai jo tiedätte, ja minä sanon teille, että teidän tulee tarkasti seurata hänen määräyksiään ja käskyjään – mutta sitten on tehtävä niin kuin minä sanon.”

Porilaisen liikemiehen Fritz Arthur Juséliuksen merkittävä ura kesti 50 vuotta. Vaikka Juséliuksella oli omistuksia ympäri maata, piti hän silti toimistonsa Porissa. Kaupunkilaiset tunsivat hänet joviaalina Artturi-Patruunina. Hän sai vuorineuvoksen arvonimen ansioituneena liikemiehenä vuonna 1919.

F. A. Jusélius tunnetaan Porin ulkopuolella parhaiten hänen 11-vuotiaana kuolleelle Sigrid-tyttärelleen rakentamastaan mausoleumista sekä tyttären nimeä kantavasta säätiöstä, jolle hän testamenttasi omaisuutensa. Mausoleumi on ainoa laatuaan koko Pohjoismaissa. Säätiön tehtävänä on ollut alusta asti suomalaisen ja kansainvälisen lääketieteellisen huipputason tutkimuksen tukeminen.

Hugo Rosenlew syntyi Porissa Fredrik Wilhelm ja Emma Carolina Rosenlewin toisena lapsena vuonna 1865. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1881 ja lähti opiskelemaan liikealaa ulkomaille. Hän työskenteli Englannissa ja Saksassa eri puutavarafirmoissa, ja lähti myöhemmin opiskelemaan kieliä Ranskaan ja Sveitsin Geneveen. Hugo Rosenlew palasi Poriin vuonna 1884 ja sai paikan konttoristina W. Rosenlew & Co:n palveluksessa. Hän sai hoitaakseen myös yhtiön höyrylaiva- asiat ja isänsä kuolinvuonna 1892 hänestä tehtiin Rosenlew-yhtiön konttoripäällikkö.

       
Hugo Rosenlew rakennutti vuonna 1895 yhdessä sisarensa Ellenin miehen, apteekkari Robert Junneliuksen, kanssa vaikuttavan yksityisasunnon heidän perheilleen. Tämä rakennus toimii nykyään Porin kaupungintalona. Hugo Rosenlew toimi myös Espanjan (1889) ja Englannin (1892) sekä Ruotsin (1907) varakonsulina. Vuonna 1899 hänestä tuli W. Rosenlew & Co:n johtaja. Vuonna 1904–1905 Porin Konepajasta muodostettiin yhtiö Porin Konepaja Oy, ja Hugo toimi veljensä Georg Wilhelm Rosenlewin kanssa yrityksen toimitusjohtajina. Samoihin aikoihin Hugo toimi myös Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Vuonna 1907 Hugo Rosenlewistä tuli W. Rosenlew & Co. Ab:n toimitusjohtaja

Ahvenainen, Jorma: Suomen sahateollisuuden historia. Porvoo. 1984.