1939-1952 | Sota ja teollisuus

Vuonna 1939 Suomi joutui mukaan maailmansotaan. Pori oli satama- ja teollisuuskaupunki, joten se oli myös todennäköinen kohde ilmapommituksille. Talvisodan aikana Porin kaupungin aluetta pommitettiin neljä kertaa ja Mäntyluodon satama joutui hyökkäyksen kohteeksi kaikkiaan 28 kertaa.

Välirauhan aikana (1940 – 1941) Porin maapinta-ala kolminkertaistui ja asukasluku kasvoi yli 12 000 hengellä, koska kaupunkiin liitettiin suuria alueita silloisesta Porin maalaiskunnasta sekä Ulvilasta. Entisiä Ulvilalle kuuluneita alueita olivat muun muassa Toejoki, Ruosniemi, Uusikoivisto sekä Vanhakoivisto.

Sotatarvikkeiden tuotantoa

Teollisuuslaitoksissa ryhdyttiin tuottamaan sotatarvikkeita. Ongelmaksi muotoutui työvoimapulan lisäksi puute raaka-aineista sekä erittäin kova kiire. Monet porilaiset menivät mielellään auttamaan Porissa olleita saksalaisjoukkoja lentokentän rakentamisessa, koska siellä tienasi hyvin. Jatkosodan aikana sotatarviketuotantoon osallistuivat lähinnä Rosenlewin konepaja, puuvillatehdas sekä uusi Outokummun metallitehdas.

Teollisuuslaitokset valmistivat talvi- ja jatkosodan aikana sotatarvikkeiden ohella myös siviilituotteita. Yleisesti työskentely saattoi olla raskasta, koska esimerkiksi talvisodan aikana tehtailla tehtiin työtä pommitusten vuoksi ainoastaan pimeään aikaan. Kaikki tehtaat kärsivät energiapulasta, koska kivihiilen tuonti oli vaikeutunut sodan vuoksi.

Naiset töihin

Sota-aikana parhaassa iässään olevat miehet olivat rintamalla, joten työvoimasta uhkasi tulla huutava pula. On arvioitu, että jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 Suomen teollisuustyöväestöstä puolet oli maanpuolustustehtävissä. Tilannetta korjattiin asettamalla yleinen työvelvollisuus, joka koski kaikkia työikäisiä, 15 – 65-vuotiaita kansalaisia. Porissa kaikista työvelvollisista yli 50 % oli naisia. Joissakin töissä työvoimana käytettiin myös neuvostoliittolaisia sotavankeja.

Rosenlewin sotatarviketeollisuus houkutteli puuvillatehtaan naisia töihin paremmalla palkalla. Moni tyttö siirtyikin puuvillatehtaalta Rosenlewille valmistamaan kranaatteja. Rosenlewin konepajalla oli ollut vuonna 1938 ainoastaan seitsemän naista, kun taas sodan aikana heitä oli noin kaksisataa. Outokummussa sota-aikana työskennelleistä noin 30 % oli naisia. Vuonna 1943 koko maan teollisuudessa 51 % oli naistyöntekijöitä. Sodan jälkeen naisten osuus väheni, mutta ei enää yhtä pieneksi kuin ennen sotaa. Sodan seurauksena naisia siirtyi yhä enemmän työelämään ja muun muassa metallialalle.

Aikakausi pähkinänkuoressa

    • Toinen maailmansota syttyy syyskuussa 1939
    • Suomen ja Neuvostoliiton välille syttyy sota 30.11.1939. Niin kutsuttu talvisota päättyy 13.3.1940
    • Teollisuus muutetaan sotateollisuudeksi
    • Naiset teollisuuden palvelukseen entisiin ”miesten töihin”
    • Välirauhan aikana (13.3.1940 – 25.6.1941) Poriin liitetään suuria alueita Ulvilasta ja silloisesta Porin maalaiskunnasta. Kaupungin pinta-ala kolminkertaistuu
    • Suomen ja Neuvostoliiton välille puhkeaa niin kutsuttu jatkosota 25.6.1941. Sota päättyy 19.9.1944
    • Poriin saapuu molempien sotien seurauksena karjalaisia evakoita
    • Sotakorvausteollisuus alkaa vuonna 1945
    • Telakkateollisuus palaa Poriin
    • Sotakorvaukset päättyvät vuonna 1952.

  • 1940 21612
    1945 33911
    1950 43137
    1955 47911

Teollisuustoiminta

  • Puutalotehdas (Rosenlew) (1940 – 1956)
    Putra Oy (puunjalostus – kemiallinen tehdas – bakelliittipuristamo) (Matti Vieremä) (1944 – vielä 1948)
    Pihlavan Kuitulevytehdas (Ahlström) (1948 – edelleen)
    Outokumpu Oy:n Porin Metallitehdas (1940/41 – ?)
    Suojarakenne Oy / Teljän Tehtaat Oy (1942 – 1956)

Sotakorvausteollisuus

  • kuva

     

    Jatkosodan päätyttyä vuonna 1944 Suomi joutui hävinneenä osapuolena korvaamaan Neuvostoliitolle 300 miljoonan dollarin edestä sotakorvauksia, jotka olivat erilaisia tuotteita, kuten puutavaraa, paperia, selluloosaa, meri- ja jokialuksia ja erilaisia koneita. Pääpaino oli metalliteollisuuden tuotteilla.

    Tämä tuli vahvasti metsäteollisuudesta eläneelle Suomelle järkytyksenä, koska maamme metalliteollisuus oli vielä varsin vaatimatonta. Lisäksi vuonna 1944 maailma kävi vielä sotaa, joten raaka-aineiden hankinta tuntui lähes mahdottomalta. Neuvostoliitto oli kuitenkin vaatimuksissaan tiukka. Toimitusaikaa annettiin aluksi kuusi vuotta, mutta koska urakka osoittautui mahdottomaksi, sitä pidennettiin kahdeksaan vuoteen eli vuoteen 1952 asti.

  • Sotakorvaukset olivat Suomen taloudelle raskas taakka. Positiivisena puolena oli se, että sodasta palanneet miehet saivat töitä. Porissa metalliteollisuuteen keskittynyt sotakorvaustuotanto antoi työtä sadoille. Kaupungin teollisuudella oli tuolloin myös vetovoimaa ja Poriin muutti runsaasti uusia asukkaita. Sotakorvaukset monipuolistivat ja vahvistivat Porin teollisuutta ja vauhdittivat kaupungin kasvua.

    Porissa sotakorvaustuotantoon osallistuivat:

    • Rosenlew-yhtiö (teollisuuslokomobiilit, sahatavara, selluloosa, puutaloja)
    • Reposaaren Konepaja Oy (proomuja, troolareita)
    • Teljän Tehtaat Oy (proomuja)
    • Outokummun Porin tehdas (kuparisia lankaharkkoja, kuparikaapelia)
    • Kause Oy (puutalopaketteja)

    Sotakorvaukset toivat telakkateollisuuden takaisin Poriin. Teljän Tehtaat Oy Karjarannassa sekä Reposaaren Konepaja Oy ryhtyivät valmistamaan 1000 tonnin proomuja, jotka sotakorvausten kestäessä muuttuivat puu-/metallirakenteisista kokonaan metallirakenteisiksi. Reposaaren konepaja osallistui lisäksi Suomesta toimitettujen proomujen suunnitteluun. Proomujen rakentaminen ei kuitenkaan käynyt kädenkäänteessä. Työntekijät olivat usein ”sormi suussa” erilaisten työvaiheiden kanssa eikä tilanteesta ja kiireestä johtuen kunnolliseen koulutukseen ollut aikaa. Usein myös taitavasta ammattimiehestä tehtiin työnjohtaja, jolloin tehdas menetti ammattitaitoisen työntekijän ja sai tilalle huonon työnjohtajan.

  • kuva

    Monia sotakorvaustuotteista ei ollut koskaan aikaisemmin valmistettu Suomessa. Varsinkin alkuaikoina tuotannossa jouduttiin soveltamaan mitä erilaisimpia keinoja. Rosenlewin konepajan tehtäväksi tuli suunnitella ja valmistaa 300 valtavaa teollisuuslokomobiilia. Suunnittelua helpotti saksalaisten Lappiin jättämä lokomobiili, joka kuljetettiin Poriin ja käytettiin malliksi. Monet työtehtävistä opeteltiin paikan päällä. Esimerkkinä eräs Reposaaren konepajan työntekijä ei ollut koskaan aikaisemmin hitsannut ja hänelle luvattiin, että joku tulee auttamaan. Kukaan ei kuitenkaan kiireiltään ehtinyt.

    ”No mää kyllästyi siihen odottamisee, ku mitää ei kuulunu eikä näkyny, ni mä pisti pillei valkee ja aljoi pikkuhiljaa hitsaamaa ja jollaki taval jotai siit tuli ja kyl ne ensimmäiset tuumat, mikkä mää oli hitsannu, ni kyl ne Venäjäl o myyty!”

    Uudet työntekijät toimivat usein kokeneempien parina ja täten he oppivat samalla. Ammattikoulutukseen ei ollut välttämättä mahdollisuutta tai aikaa.

Lähteet

  • Harki, Ilmari: Sotakorvausten aika. 1971.

    Historia-lehti. Nro 2. 2009.
    Holmström, Lars: Maksoimme velkaa. Sotakorvauspäiviä ja vähän öitäkin. Insinööritieto Oy. 1986.
    Koivuniemi, Jussi: Joen rytmissä. Porin kaupungin historia 1940-2000. Hämeenlinna. 2004.
    Satakunnan Museon arkisto.
    Schybergson, Per: Työt ja päivät. Ahlströmin historia 1851 – 1981. Vammala. 1992.
    Suomen teollisuus. Toim. V. A. M. Karikoski, T. K. Kannel, K. A. Lavonius. Helsinki. 1951.