1636-1765 | Kaupunki riutuu

• Merkantilismin ja sotien aika
• Verotusta kiristettiin ja kaupunkia ympäröivä tulliaita sai seurakseen myös vallihaudan
• Kaupunki paloi vuosina 1640, 1666, 1692 ja 1698
• Kaupungin hidas riutuminen
• Venäläiset joukot Porissa 1713–1714
• Halli- ja manufaktuurioikeuden perustaminen vuonna 1747
• Ensimmäiset porvareiden omistuksessa olevat teollisuuslaitokset.

Tupakankehruulaitos perustettiin Henrik Backmanin sekä muutaman muun osakkaan kesken. Se aloitti toimintansa vuonna 1763. Tehdas valmisti vuoteen 1770 mennessä vuosittain 330 leiviskää kierrettyä tupakkaa. Raaka-aineista suuri osa oli ulkomaisia. Tupakkatehdas oli tuolloin kaupungin merkittävin teollisuuslaitos. Tehdas kaipasi kuitenkin asiansa osaavaa työmestaria. Koska tällaista ei kuulunut, toiminta hiipui, ja tehdas toimi ainoastaan puolella teholla.

Tupakkatehdas sai uudet osakkaat 1790-luvun alussa ja toiminta lähti uudelleen käyntiin. Työntekijöitä oli neljä ja he työskentelivät yhden kehruupöydän äärellä, jossa oli suurempi ja pienempi puristin. Vuoden 1801 kaupungin palon jälkeen tehdas rakennettiin uudelleen ja toiminta tehostui entisestään. Työntekijöiden määrä kasvoi kahteentoista. Palon jälkeen tehtaalla valmistettiin nuuskaa, rullatupakkaa ja kartuusitupakkaa eli pakattua irtotupakkaa.

Vuonna 1806 tehdas siirtyi kapteeni Fredrik Frans Wallenstrålen haltuun. Tehtaan koneistoon kuului tuolloin 1-2 kehruupöytää ja 2-3 puristinta. Myöhemmin tehtaalle hankittiin leikkuukone kartuusin valmistamiseen. Osa raaka-aineista saatiin Wallenstrålen rusthollin tupakkaviljelmiltä, jotka sijaitsivat Lyttylässä. Tehtaan tuotanto oli suurimmillaan vuosina 1818 ja 1819. Wallenstråle ei ollut erityisen innokas teollisuusmies ja ilmeisesti sen vuoksi tehtaan toiminta lopetettiin asteittain vuosina 1820–1824.

Tupakkatehdas sijaitsi nykyisellä Antinkadulla, puolessavälissä Valtakadun ja Hallituskadun risteyksiä.

Värjäri ja kauppias Johan Keckonius perusti vuonna 1764 villa- ja pellavakankaiden värjäyslaitoksen, joka oli yksi kaupungin ensimmäisiä teollisuuslaitoksia. Tehdasta hoiti sittemmin Raumalta Poriin muuttanut Johan Levin hyvinkin menestyksekkäästi. Hänestä tuli lopulta varakas mies. Tehdas oli käynnissä vielä vuonna 1798, jolloin siellä työskenteli yhdessä työhuoneessa yksi kisälli sekä naisväkeä. Laitoksella oli vielä tuolloin runsaasti työtä. Tehtaan toiminta hiipui ilmeisesti 1800-luvun puolella.

Käsityöläisammatteja voidaan pitää teollisuuden varhaisena muotona. Ne olivat keskiajalta lähtien kaupunkilaiselinkeinoja ja esivalta pyrki kitkemään niiden harjoittamisen maaseudulta. Kaupankäynti oli Porin tärkein tulonlähde 1500-luvulla, mutta myös käsityöläisammattien merkitys kasvoi viimeistään 1600-luvulla. Kolmessakymmenessä vuodessa käsityöläisten määrä lähes nelinkertaistui ja käsityöläisiä oli 1630-luvulla yli 40.

Vuonna 1641 Pori menetti ulkomaankauppaoikeutensa ja samalla käsityöläisten määrä romahti. Vielä vuonna 1738 kaupungissa oli ainoastaan seitsemän käsityöläistä: kaksi räätäliä, suutari, peruukintekijä, kirjansitoja, puuseppä ja muurarimestari. Kaupungin maistraatti päätti hankkia kunnollisia käsityöläisiä kaupunkiin ja käsityöläisten määrä nousi pian 39:ään. Pori sai ulkomaankauppaoikeutensa kokonaisuudessaan takaisin vuonna 1765 ja sen myötä käsityöläisten määrä kasvoi tasaisesti. Vuonna 1800 kaupungissa oli sata käsityöammatin harjoittajaa.

Kaupungeissa oli esiteollisella ajalla myös ammattikuntapakosta vapaita käsityöaloja. Monet ”fuskarit” saivat näistä aloista lisätienestejä. Laittomasti toimineiden lisätienestejä hankkineiden määrä on varmastikin ollut melko huomattava, koska esimerkiksi valtiopäivillä eräässä puheenvuorossa todettiin:
”…käsityöläiseltä joutuu ostamaan kelvotonta tavaraa siinä kuin eron saaneelta sotamieheltäkin, mutta usein nämä tekevät parempaa työtä ja halvemmalla.”

Käsityöläisammatin harjoittaminen oli Porissa laajimmillaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1852 mestareita oli kaikkiaan 136. Luku oli Suomen kaupungeista viidenneksi suurin. Suurimpia käsityöliikkeitä olivat räätälien, suutarien ja seppien liikkeet, joissa työskenteli mestarin lisäksi keskimäärin noin viisi kisälliä ja oppipoikaa. Perässä tulivat myös hyvin kehittyneet käsityöliikkeet, kuten puuseppien, kaakeliuunintekijöiden ja maalarien liikkeet.

Käsityöläisten työpaikka oli samalla heidän kotinsa. Asuinpaikka riippui toimenkuvasta sekä myös asiakaskunnasta. Nahkurit ja värjärit asuivat Porissakin kaupungin reunalla, lähellä itäistä tullia nykyisen Keski-Porin kirkon paikkeilla. Tämä johtui siitä, että he palvelivat enemmän maalaisia ja etenkin siksi, että työ levitti ympäristöön pahoja hajuja.

Raatihuoneen edustalla sijainnut Isotori (nykyinen Raatihuoneenpuisto) oli kaupungin keskus, jonka välittömässä läheisyydessä asuivat kaupungin valtaporvarit. Käsityöläiset pyrkivät sijoittumaan myös mahdollisimman lähelle tätä aluetta. Räätäleitä ja suutareita oli runsaasti ja kummankin alan edustajat pyrkivät sijoittumaan mahdollisimman kauas toisistaan. Tämä johtui siitä, että heidän asiakaskuntansa koostui yksinomaan kaupunkilaisista.

1800-luvun lopulla alkanut teollisuustuotanto alkoi lopulta syrjäyttää käsityöammatteja. Myös vuonna 1868 tapahtui merkittävä muutos käsityöläisalalla. Tuolloin annettiin asetus, jonka mukaan:
”Jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, mies tahi waimoihminen, joka itse hallitsee itseänsä ja tawaraansa, olkoon oikeutettu niillä ehdoilla ja siinä järjestyksessä kuin tämä asetus sisältää asettautumaan kaupunkiin tahi maalle sekä harjoittamaan sitä kauppa-, wapriikki- tahi hantwärkkielinkeinoa, jonka hyväksi näkee, kuin myös warustamaan laiwoja sekä kotimaista että ulkomaista merenkulkua warten.”

Näin siis ammattikuntalaitos lakkautettiin. Vuonna 1879 ammatinvalinnan vapautta laajennettiin vielä siten, että jokainen Suomen kansalainen sai ryhtyä harjoittamaan mitä tahansa hyväksi katsomaansa elinkeinoa.

Indebetoun (tai In de Betou) suku oli lähtöisin alun perin Hollannista, josta se pakeni 1600-luvulla levottomuuksien takia Ruotsiin. Carl Indebetou syntyi tähän kauppiasperheeseen Tukholmassa vuonna 1696. Hän muutti (ilmeisesti vanhempiensa kanssa) myöhemmin Poriin. Carl Indebetou nousi lopulta kauppiaana kaupungin rikkaimpien miesten joukkoon. Hän omisti muun muassa Kellahden säteriratsutilan Ahlaisissa. Indebetouta pidettiin kaupungissa erittäin sivistyneenä miehenä, jonka puoleen käännyttiin aina kun oli kyseessä kaupungin taloutta tai kauppaa koskevat asiat. Hän toimi raatimiehenä sekä Porin edustajana vuoden 1734 valtiopäivillä.

Henrik Backman syntyi Porissa vuonna 1713. Hän nousi merkittäväksi kauppiaaksi ja oli yhdessä Carl Indebetoun kanssa Porin rikkaimpia. Vuonna 1761 hän perusti muutaman muun osakkaan kanssa kaupunkiin tupakkatehtaan, joka oli vuosikausia Porin merkittävin teollisuuslaitos. Backman toimi raatimiehenä vuosina 1756 – 1780.

Johan Keckonius syntyi Porissa vuonna 1734. Hän toimi värjärinä sekä kauppiaana ja oli taustaltaan käsityöläinen. Myös hänen veljensä Engelbrekt Keckonius oli käsityöläinen ja toimi Porissa kupariseppänä. Johan Keckonius perusti vuonna 1764 villa- ja pellavapainimon sekä vuonna 1765 värjäyslaitoksen. Hän oli yksi Porin ensimmäisistä ”tehtailijoista”.

Granit-Ilmoniemi, E.: Porin kaupungin kauppiaita ja porvareita 1600 – 1880. Pori. 1931.