1765-1809 | Kaupankäynti vapautuu

• Pori sai jälleen oikeuden käydä ulkomaankauppaa vuonna 1765
• Suora kauppayhteys Välimeren suolasatamien kanssa
• Pormestari Lars Sacklénin aikakausi
• Metsätuotteiden merkityksen kasvu viennissä
• Vuosi 1780 Porin satamalaitoksen virallinen syntyvuosi
• Kaupungin palo vuonna 1801
• Suomen sota 1808 – 1809.

Tekstiiliteollisuus

Gottlebenin villa- ja sukkakutomo (1766 – 1771)
Flanellipainimo (1767 – 1792)
Verkatehdas (1773 – 1801)
Hamppukangastehdas (1775? – ?)

Tiiliteollisuus

Kirsteininnokan tiilitehdas (ainakin 1771 – 1781)
Hamppustenmäen tiilitehdas (ainakin 1771 – 1781)
Pormestari Sacklénin tiilitehdas (mainitaan 1781)

Elintarviketeollisuus

Aittaluodon kuninkaallinen viinanpolttimo (1777 – 1787)
Kaupungin viinanpolttimo (1797 – ?)

Muut

Laivavarvi (1776, mahdollisesti sama kuin vuonna 1572 perustettu)
Luusourin sahamylly (1780 – 1784?)
Tuorsniemen lasipruuki (Sacklen) (1781 – 1868)

Kokemäenjoki on ollut lähes kahdentuhannen vuoden ajan merkittävä kulkuväylä ja kauppareitti. Jokea kulkien on etsitty uusia riista- ja viljelysmaita. Virran mukana on laskettu turkislasteissa aavalle merelle ja edelleen ulkomaiden kauppapaikoille. Joki on toiminut liikenteen valtaväylänä sekä erilaisten vaikutteiden levittäjänä. Joen tarjoamia elinkeinoja olivat mm. kaupankäynti ja purjehdus. Kansainvälisellä kanssakäymisellä ja kaupankäynnillä on ollut merkittävä vaikutus Porille ja jokivarren asukkaille. Satamat olivat tärkeitä myös käsityölle ja sitä seuranneelle suuremmalle teollisuudelle, koska satamien kautta tuotteet kulkeutuivat ulkomaisten tilaajien käsiin.

Koska purjehdus Ulvilaan oli vaikeutunut joen mataloitumisen vuoksi, perusti Juhana-herttua vuonna 1558 uuden kaupungin Kokemäenjoen suulle. Jokisuu näytti silloin huomattavan erilaiselta kuin nykyään. Kaupungin edustalla lainehti aava merenlahti. Sisämaassa asuvat toivat kaupunkiin tavaroita vaihtaakseen niitä sellaisiin meriteitse tuotuihin tuotteisiin, joita ei saatu heidän kotiseudultaan. Satama tarjosi myös työtä: tarvittiin runsaasti väkeä purkamaan, lastaamaan ja kuljettamaan tavaroita.

Kaupungin edustalla sijainnut satama jäi kuitenkin ajan myötä yhä kauemmas pakenevasta rantaviivasta. Joen mukanaan kuljettama liete mataloitti väyliä edelleen. Laivaliikenne kaupunkiin vaikeutui ruoppausyrityksistä huolimatta. Jo 1600-luvulla valitettiin, että suurimmat purjelaivat eivät pääse kaupunkia ”suurta peninkulmaa” lähemmäksi. Tarvittiin kaikkiaan kolme eri satamapaikkaa ennen kuin se asettui nykyiselle paikalleen Mäntyluotoon 1800 – 1900 -lukujen vaihteessa. Satamakaupunkien menestys riippui hyvistä liikenneyhteyksistä, joten rautatie vaikutti Porin sataman viimeiseen siirtoon.

Vielä 1800-luvun puolivälissä merenkulkumahdollisuudet riippuivat Suomen rannikoiden jääpeitteistä. Purjehdusaika kesti vain vähän yli puoli vuotta. Laivojen puinen runko ei kestänyt jään painetta ja terävien reunojen viiltoja. Purjehtiminen oli hankalaa jopa lumisohjossa. Laivat vedettiin viimeistään joulukuussa pois Suomen vesiltä tai varustettiin talvehtimaan. Ennen toukokuuta ei kukaan uskaltanut tuoda laivojaan Suomeen. Tilanne parani vasta rautakylkisten höyrylaivojen myötä.

Purjelaivojen koon kasvettua ja höyrylaivojen yhä suurempien lastien ansiosta satamiin syntyi 1800-luvun lopulla stuuvari- eli lastauttajayrityksiä. Nämä yritykset olivat aluksi kooltaan pieniä, mutta vuosien myötä ahtauksen suorittivat yhä suuremmat yritykset, joilla oli palkkalistoillaan ammattitaitoista satamatyöväkeä.

Lars Sacklén syntyi vuonna 1724 Mynämäellä rovastin perheeseen. Hän valmistui yliopistosta vuonna 1747. Tämän jälkeen hän toimi muun muassa Ala-Satakunnan kihlakunnan tuomarina. Hänestä tuli Porin pormestari vuonna 1750. Hän oli tässä virassa kaikkiaan 41 vuotta! Sacklénin aikana kaupungin talous lähti uuteen nousuun. Hän ajoi vahvasti kaupungin tapulioikeuden eli ulkomaankauppaoikeuden palauttamista. Hän kannusti kaupungin porvareita purjehtimaan yhä enemmän Välimeren satamiin, koska Tukholman ja Itämeren kaupassa oli kova kilpailu. Tämän myötä kaupungin kauppalaivasto kasvoi määrällisesti ja myös laivojen koko kasvoi merkittävästi.

Sacklén sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1783 saavutuksistaan maatalouden edistäjänä. Hän toimi lisäksi kaikkien ammattikuntien puheenjohtajana. Hän oli mukana myös kaupungin kaupassa ja teollisuudessa. Hän omisti tupakkaliikkeen ja perusti ostamalleen Tuorsniemen tilalle lasitehtaan. Lisäksi hän omisti tiilitehtaan Vähä-Raumalla.

Sacklén edusti Poria valtiopäivillä kaikkiaan neljä kertaa. Hän totesi itse, että ”kaupunki on hänen aikanaan kohonnut rappiotilastaan”. Tämä oli totta ja hänen pormestariaikaansa onkin kutsuttu Porin historiassa Sacklénin aikakaudeksi.

Fredrik Clouberg oli porilaissyntyinen kauppias. Hän omisti suurimman osan kaupungin suurimmasta teollisuuslaitoksesta eli tupakkatehtaasta 1770-luvulla. Clouberg oli yksi kaupungin varhaisen teollisuuden merkkihenkilöistä ja ajalle kuvaavasti monessa mukana. Hän omisti myös tiilitehtaan yhdessä kauppias Ascholinin ja karvari Kuhlbergin kanssa. Fredrik Clouberg vannoi laivanomistajavalan vuonna 1773. Vuonna 1881 hänet valittiin ylimääräiseksi raatimieheksi, jona hän toimi kuolemaansa saakka.

Isak Björkman oli kauppias ja nousi kaupungissa merkittäväksi laivanvarustajaksi. Hän rakennutti yhdessä Nils Ascholinin ja Isak Backmanin kanssa yhden ensimmäisistä porilaisista Välimerenpurjehtijoista. Välimerellä kävi myös hänen Nordstjärnan -niminen aluksensa. Hän omisti myös muita aluksia. Hän oli kaupungin toiseksi rikkain mies 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Isak Björkman edusti kaupunkia vuoden 1800 valtiopäivillä.

Kauppias Nils Ascholin saapui Poriin vuonna 1751. Ascholinin suku oli alun perin Uudeltamaalta Lohjan Askolasta. Hän kunnostautui laivanvarustajana. Hän rakennutti aluksia yhdessä muiden kauppiaiden kanssa, mikä oli tavallista tuohon aikaan. Ascholin toimi raatimiehenä vuosina 1781-1797. 1790-luvulla hän oli yksi kaupungin rikkaimmista miehistä. Hänen poikansa Johan Ascholin oli myöhemmin merkittävä porilainen kauppaneuvos.

Johan Ascholin syntyi Porissa vuonna 1756. Hänen isänsä oli kauppias ja raatimies Nils Ascholin. Isänsä tapaan myös Johan oli laivanvarustaja. Hän oli mukana varustamassa kaupungin ensimmäisiä Välimerenpurjehtijoita. Hänet valittiin yksimielisesti edustamaan Poria vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä, jossa hän sai läpi muun muassa ahtaaksi käyneen kaupungin laivavarvin laajennussuunnitelman. Hän sai kauppaneuvoksen arvon ja oli 1800-luvun alussa selkeästi kaupungin varakkain kauppias ja laivanvarustaja.

Kauppias Johan Gottleben oli entinen kellarimestari ja viinikauppias. Hänen isänsä oli Kokemäen kirkkoherra Gabriel Gottleben. Myös Johanin veli Gabriel toimi Porissa kauppiaana, mutta hän kuoli vain 26-vuotiaana. Johan Gottleben oli mukana kaupungin varhaisessa teollisuudessa ja perusti kaupunkiin villa- ja sukkakutomon vuonna 1766, mutta lakkautti sen jo vuonna 1771, koska yritys osoittautui kannattamattomaksi. Hänen sanottiin olevan 1780-luvulla kaupungin etevin kauppias. Hän maksoi enemmän veroja kuin kukaan muu Porissa. Hänet valittiin edustamaan kaupunkia vuoden 1772 valtiopäivillä.

Annala, Vilho: Suomen lasiteollisuus 1681-1931. I osa. Ruotsin vallan aika. 1931.