1558-1636 | Uusi kaupunki

• Porin kaupunki perustettiin 8.3.1558
• Kaupungit olivat kruunun vallankäytön välineitä
• Kaupunki paloi vuosina 1571 ja 1606
• Vuonna 1622 annettiin niin sanottu pikkutulliasetus. Porin ympärille pystytettiin tulliaita
• Kaupungissa asui säätyläisiä sekä kauppiaita ja käsityöläisiä, jotka nauttivat porvarioikeuksia. Se työväestö, joka asui luvallisesti kaupungissa, oli kaupungin maistraatin suojeluksessa
• Varakkaimmat porilaiset kauppiaat kävivät kauppaa pääasiassa hansakaupunkien kanssa
• Kaupungin satama sijaitsi nykyisessä jokirannassa eli silloisen kaupungin keskustassa.

Porin alkuvuosien teollisuudesta on säilynyt näihin päiviin ainoastaan hajanaisia tietoja. Kuningas Kustaa Vaasan mielestä yksi valtion kulmakivistä oli maatalouden harjoittaminen kuninkaankartanoissa. Sotaväki pystyttiin näin ruokkimaan tehokkaasti ilman, että asukkaiden veroja tarvitsi nostaa. Kuninkaankartanoiden toinen tärkeä merkitys oli toimia mallikartanoina talonpojille. Nämä mallikartanot olivat siis kruunun omistamia suurtiloja.

Vanhan Kokemäenkartanon hallinto siirtyi Ulvilaan 1550-luvun alussa. Kun Juhana-herttua päätti perustaa Porin ja siirtää Ulvilan kaupunkioikeudet tälle uudelle kaupungille, myös Ulvilan kartano päätettiin siirtää Poriin. Kartanon paikaksi valittiin nykyisen Keski-Porin kirkon alue.

Porin kuninkaankartanon alueelle tuotiin vanhoja hirsirakennuksia Ulvilasta, mutta sinne rakennettiin myös paljon uusia. Suuri osa kartanon rakennuksista valmistui vuosina 1558-1559. Eniten työtä vaati kartanon hirsinen päärakennus, ns. ristirakennus. Tähän käytettiin lähes 1000 talonpoikien päivätyötä. Lisäksi maksettiin käteisellä viidellekymmenelle kirvesmiehelle 717 päivätyötä. Kokonaisuudessaan rakennustyömaa oli valtava. Noin viisisataa päivätyöläistä tarvittiin siirtämään kahta porvarintupaa, maitotupaa, vaateaittaa, kahta leivintupaa, asemiestentupaa, oriinratsastajantupaa, voudintupaa, saunaa, kalastajien tupaa, tynnyrintekijäntupaa, pajaa, kahta tallia ja navettaa Ulvilasta Poriin.

Eräs tieto kertoo, että noin 4500 tiiltä lyötiin valmiiksi rakennuspaikalla. Ei ole tietoa, oliko tämä juuri se kaupungissa sijainnut kruunun omistama tiilitarha. Tiilenlyöjät saivat 16 päivän päiväpalkan joka oli tuolloin suuruudeltaan yksi äyri. Kymmenen muuraria käyttivät 2214 taksvärkkipäivää päärakennuksen neljän kellarin ja neljäntoista savupiipun valmistamiseen. Savupiiput olivat tuolloin ylellisyyttä. Tavalliset kaupunkilaiset asuivat vielä piiputtomissa savupirteissä.

Ylellisyyttä edustivat myös ikkunalasit, joita tuotiin Danzigista (Gdansk) Poriin 28 nippua. Myöhemmin niitä tuotiin vielä lisää. Lyijyä ja tinaa käytettiin runsaasti 59 ikkunalasia varten. Yhteen ikkuna-aukkoon tuli tuohon aikaan useita puitteita, joissa oli useita lasiruutuja. Suurikokoisten lasien valmistus oli vielä mahdotonta. Osa kartanon ikkuna-aukoista peitettiin parkitulla vasikannahalla.

Kaupunkilaiset ryhtyivät kutsumaan Porin kuninkaankartanoa linnaksi sen komeudesta johtuen. Herttuan suunnitelmissa oli muuttaa kartano myöhemmin varsinaiseksi kivilinnaksi, joka oli tarkoitus rakentaa mäelle osapuilleen nykyisen Hallituskadun ja Antinkadun risteyksen kohdalle. Talonpojat määrättiin kuljettamaan apuveroina Poriin suuria määriä kiviä ympäri Satakuntaa. Linna jäi kuitenkin rakentamatta. Tuodut kivet jäivät ajelehtimaan edellä mainitulle mäelle, jota kutsuttiin tämän jälkeen Linnamäeksi. Kivet käytettiin myöhemmin muihin rakennuksiin.

Tiilen valmistus omaksuttiin Suomessa ilmeisesti 1200-luvulla. Tiilistä muuratut rakennukset ja niiden osat olivat kuitenkin erittäin harvinaisia. Suurin osa taloista rakennettiin puusta. Kruunu ja kirkko olivat ylivoimaisesti suurimmat tiilenkuluttajat keskiajalla. Ne omistivat myös kaikki tiilitehtaat.

Porin ensimmäinen tiilitehdas oli kuninkaankartanoa varten perustettu kruunun tiilitarha, jossa valmistettiin tiilet kuninkaankartanon kellareita ja savupiippuja varten. Kruunu teetti Porin tiilitehtaalla myös 13 000 tiiltä Turun linnan korjaus- ja laajennustöihin. Tiilitarha oli toiminnassa vain ajoittain. Sitä vuokrattiin mahdollisesti kaupungin käyttöön niinä aikoina, kun kruunu ei tarvinnut sitä omaan rakennustoimintaansa. Tiiliteollisuus ei ollut vielä 1500- ja 1600-luvuilla varsinainen elinkeino, vaan tiiliä tehtiin lähinnä omaan rakennustarpeeseen.

1700-luvulla Porin kaupunki oli aikaisempaan verrattuna hyvin rakennettu ja vuosisadan lopulla kivi- eli tiilitalotkaan eivät olleet enää tuntemattomia. Tiettävästi kaupungin ensimmäisen kivitalon rakensi seppä Isak Rothman vuonna 1778. Rakennus saattoi tuhoutua vuoden 1801 palossa. Kruunu pyrki 1700-luvulla ponnekkaasti edistämään tiilen käyttöä rakennusmateriaalina lähinnä paloturvallisuuden vuoksi. Ongelmana oli se, että tiilet olivat kalliita.

1700-luvun jälkipuolella Pori oli Satakunnan merkittävin tiiliteollisuuskeskus. Kaupunkiin perustettiin halli- ja manufaktuurioikeus, jonka rohkaisemana perustettiin tiilitehdas viimeistään vuonna 1752. Kaupungissa asui vuosina 1751 – 1758 tiilentekijä Erik Juhananpoika Hult. Vuonna 1771 kaupungissa oli kaksi tiilitehdasta, jotka sijaitsivat Kirsteininnokalla lähellä nykyistä Keski-Porin kirkkoa sekä Hamppustenmäellä, jonka läheisyydessä on nykyään vanha hautausmaa. Kuitenkin kaupungissa valitettiin olevan pulaa tiilistä. Toisen tiilitehtaan omistivat kauppiaat Ascholin ja Clouberg sekä karvari Kuhlberg. He valittivat puolestaan, että maistraatti oli rajoittanut heidän oikeuksiaan ottaa tiiliin tarvittavaa savea kaupungin mailta. Maistraatti oli huolissaan siitä, että tiilitehtaat kaivelevat kaupungin alueelle kuoppia mihin sattuu. Samaan aikaan pormestari Lars Sacklén perusti Vähä-Raumalle kolmannen tiilitehtaan.

Kivitalorakentaminen oli 1800-luvulla Porissa Helsingin ja Turun jälkeen koko maata ajatellen poikkeuksellisen vilkasta. Vuonna 1824 Porissa tiedetään olleen neljätoista kivi- eli tiilitaloa. Vuoden 1852 palon jälkeen kaupunkiin rakennettiin melko nopeasti peräti 52 kivitaloa.

Poriin perustettiin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kahdeksan tiilitehdasta. Näistä suurin osa perustettiin kaupungin palon jälkeen, koska kaupunki tarvitsi jälleenrakennukseen runsaasti rakennusmateriaalia. Vuonna 1863 valmistunut Keski-Porin kirkko tarvitsi myös paljon tiiliä.

Kauppias Johan Fredrik Bäckmanin sekä hänen veljensä Gustaf Adolf Bäckmanin vuonna 1820 perustama tiilitehdas tuotti vuosittain noin 100 000 tiiltä. Vuonna 1850 kaupungin neljä tiilitehdasta tuottivat vuosittain noin 500 000 – 600 000 tiiltä. Vuonna 1866 tiilten menekki oli hiipunut niin paljon, että kolme tiilitehdasta jouduttiin lopettamaan. Seuraavana vuonna lopetettiin kaupungin ainoa kattotiilitehdas.

Päärnäisten peltojen alue nykyisen VI kaupunginosan läheisyydessä oli maaperänsä vuoksi sopivaa tiilien valmistukselle. Alueen ensimmäinen tiilitehdas oli aikaisemmin mainittu Hamppustenmäen tehdas 1700-luvulla. 1800-luvulla alueella oli jo useita tiilitehtaita nykyisen Maantiekadun eteläpuolella. Osa Maantiekadun varren tiilitehtaista päätyi lopulta kauppias J. A. Blomin omistukseen ja hänestä tuli hallitseva nimi alalla. Kun ns. Hallongrénin tiilitehdas, joka oli viimeinen Maantiekadun varrella ollut tehdas, purettiin vuonna 1897, jäljelle jäi ainoastaan vuonna 1898 perustettu Porin tiilitehdas. Se sijaitsi Tiilitehtaanpuistokadun päädyssä Kalevanpuiston varrella. Tehtaalla valmistettiin 12 tuuman seinätiiliä, kaakelifylli-täytetiiliä, ja 9 tuuman uunitiiliä, lisäksi tehtiin kaakeliuunien muuraukseen käytettyjä ohuita tiiliä. Samalla tontilla toimi myös Porin saippuatehdas vuodesta 1910 lähtien.

Tiilitehtaat koneistuivat Suomessa hitaasti. Ensimmäisiä koneistoja tilattiin Suomeen 1800-luvun lopulla. Ulasooriin vuonna 1899 perustettu koneistettu tiilitehdas toimi aina 1960-luvulle saakka.

Heino, Ulla: Käsityö ja sen tekijät 1600-luvun Satakunnassa. Historiallisia tutkimuksia 127. SHS. Helsinki. 1984.