Perhe

Perheen perustaminen

1800-luvun alussa puolison valitseminen ei perustunut tunneasioihin kuten nykyään. Puolison valintaan vaikutti yhteiskunnallisesta asemasta riippuen varallisuus, työkyky, terveys sekä sääty- ja sukutausta. Säätyläiset ja porvaristo pyrkivät avioitumaan taloudellisesti ajatellen ”järkevästi”. Esimerkiksi kauppiaat avioituivat yleensä jonkin muun kauppiassuvun tyttären kanssa. Työläisten ja säätyläisten väliset avioliitot olivat käytännössä mahdottomia. Työläisillä ei ollut avioituessaan taloudellisia etuja vaalittavana, joten he olivat vapaampia valitsemaan haluamansa puolison, mutta vain omasta yhteiskuntaluokastaan.

Avioliittoa edelsi kihlausaika, jonka aikana tuleva puoliso opittiin tuntemaan. Kihlaparit saattoivat muuttaa yhteiseen asuntoon, mutta kirkko vastusti tätä tapaa jyrkästi. Porilaiseen perheeseen syntyi vuosina 1880 – 1910 keskimäärin 2 – 4 lasta, mutta oli varsin yleistä, että perheessä oli kuusikin lasta. 1900-luvun puolella työväestön perheiden lapsiluku väheni, koska jokainen syntynyt lapsi merkitsi aina uutta kuluttajaa ja samalla perheen elintaso laski.

Lasten asema

Köyhimmissä perheissä lasten asema ei ollut kadehdittava. Jos lapsia oli paljon, osa lähetettiin yleensä ansiotyöhön, koska kotona oli erittäin ahdasta. Maaseudulla monet lapsista olivat käytännössä irtolaisia.

Lapsikuolleisuus oli suurta vielä 1800-luvulla. Jos pikkulapsi selvisi hengissä ensimmäisestä elinvuodestaan, mahdollisuudet kasvaa aikuiseksi kohentuivat. Lapsen tulevaisuus riippui lähinnä siitä, kenen perheeseen hän oli sattunut syntymään.

 

Niin lasten kuin aikuisten elämää sääteli säätyero. Käsityöläisperheiden tyttärien lapsuus ja nuoruus kuluivat perheenemännän taitojen opettelemisessa.

Kaupunkiporvariston jäsenet avioituivat yleisesti keskenään, joten kauppiaiden tai käsityöläisten tyttärillä oli edessään porvariskodin emännöinti. Yläluokan pojat suuntasivat opintielle. Rahvaan lapset lähtivät kotoaan yleensä palkollisiksi tai naimisiin.