Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Biedermeier (n. 1830-1850)

Blogisarjassamme ’Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin’ esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Tyylikausia on yhteensä yksitoista, ja julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko. Tällä kertaa vuorossa on biedermeier.

Biedermeier eli myöhäisempire (n. 1830-1850)

Juhlallisen empiren jälkeen alkoi Pohjois-Euroopassa levitä biedermeieriksi kutsuttu kevyempi ja keskiluokkaisempi tyyli. Näiden välille on vaikea vetää selvää rajaa ja biedermeier onkin myöhäisempiren rinnakkaistyyli.

Sotakamreeri Karl Henrik Berströmin ja hänen vaimonsa Aurora o.s. Thietz’in muotokuvat vuodelta 1845 Luvialta. Molemmat ovat pukeutuneet biedermeierin ajan iltapukumuodin mukaisesti.

Palmette-muotoinen painetusta paperista, luusta ja höyhenistä tehty viuhka, joka koostuu erillisistä terälehden muotoisista osioista yhtenäisen paperi- tai kangaspinnan sijaan. Amerikoissa nämä viuhkat tunnettiin ’Jenny Lind-viuhkoina’ koska ne olivat aikakautena hyvin kuuluisan ruotsalaisen oopperalaulaja Jenny Lindin tyylin tavaramerkkejä. Viuhka on Porista 1850-luvulta.

Helmikirjonta on vanha taideompelun laji, joka nousi kukoistukseen 1800-luvun puolessa välissä. Tällöin muotiin tulivat kirkkaanväriset, kukka- ja kasviköynnösaiheiset kirjontatyöt. Biedermeierin suosituimpia koristeaiheita olivat runsaat ruusu- ja ruusukimppuaiheet. Helmikirjonnalla koristeltiin vaatteita, asusteita ja esim. miesten tupakointivälineitä. 1800-luvun loppupuolella somistettiin etupäässä sisustustekstiilejä ja kodin koriste-esineitä. Tupakkakukkaro on saatu museoon Vähäraumalta, Porista.

Tyypillinen biedermeier-ajan kultainen kivisormus. Sormuksen valmisti kultaseppä G. W. Mansner.

Kannellinen, visakoivusta valmistettu piipunpesä ilmentää koristelullaan biedermeierille ominaisia muotoja. Piipunpesä on 1800-luvun alkupuolelta.

Biedermeier syntyi Saksassa ja Itävallassa Wienin rauhankonferenssin (1814-15) jälkeen. Taloudellisen laman myötä huonekalupuusepät korvasivat kalliit, eksoottiset materiaalit huokeammilla kotimaisilla raaka-aineilla ja samalla esineiden muodot ja koristelu yksinkertaistuivat. Siinä missä empire oli ollut jäykkää ja aristokraattista, oli biedermeierille ominaista kodikkuus, käytännöllisyys ja lämminhenkisyys. Esineet ja huonekalut sovitettiin mittasuhteiltaan, muodoltaan ja hinnaltaan sopimaan suurimmaksi ostajakunnaksi nousseen keskiluokan koteihin.

Biedermeier mielletään usein yksinomaan porvalliseksi sisustustyyliksi. Tätä korostaa myös sille 1900-luvun alussa vakiintunut nimitys. Se on peräisin saksalaisista julkaisuista, joissa hahmot herrat Biedermann ja Bummelmeier parodioivat poroporvarillista elämäntapaa. Biedermeier oli kuitenkin tosiasiassa suosittua myös säätyläisten yksityiskodeissa.

Levitessään eri puolille Pohjois-Eurooppaa biedermeierin muodot yhdistettiin aina paikalliseen perinteeseen. Suomessa seurattiin pitkälti pietarilaista esinemuotia, jonka toteutus oli keskieurooppalaisia esikuviaan veistoksellisempaa ja koristeellisempaa.

Huonekalut

Huonekalujen materiaalina mahonki oli hallitseva, jopa siinä määrin, että koko tyyliä on kutsuttu mahonkityyliksi. Tummaa mahonkia käytettiin niin umpipuuna, viiluna kuin  maalattuna jäljitelmänäkin. Suosittuja materiaaleja olivat myös vaalea koivu ja visakoivu. Huonekalujen muotoilussa korostuivat aidot puupinnat, selkeä muotoilu sekä hillitty antikisoiva koristelu. Empirelle ominaiset metallikoristeet jäivät pois ja jäykät linjat pyöristyivät kaarevammiksi. 

Porin Kyläsaaressa käytössä ollut keinutuoli on ns. vanhempaa nakkilalaista mallia. Perimätiedon mukaan Villilän kartanon torppari Kustaa Fagerlund alkoi ensimmäisenä Nakkilassa valmistaa kuuluisaksi tullutta mallia. Tarinan mukaan esikuvana oli 1800-luvun alussa myötäjäislahjana Ahvenanmaalta Villilään tullut keinutuoli. Selkänoja on varustettu poikittaisilla, koristeelliseksi veistetyillä puilla. Keinutuoli on hieno esimerkki taidokkaasta, kansanomaisesta biedermeieristä.

Kansanomaisia biedermeier-tuolimalleja tunnetaan eri paikkakunnilla lukuisia erilaisia muunnoksia. Huittisista museoon saadun tuolin selkälautaa koristavat balusterin ja puoliauringon muotoon veistetyt koristeet.

Suomessa biedermeierin istuinhuonekalut olivat pääasiassa kahdentyyppisiä mukaillen joko pietarilaisia tai englantilais-skandinaavisia esikuvia. Esillä oleva tuoli edustaa rakenteeltaan kevyempää ja sirompaa englantilais-skandinaavista tyyppiä. Kauniisti kaartuva sivuviiva jatkuu yhtenäisenä aina etujaloista selkänojan huippuun. Silkkipäällysteinen istuinosa on irtonainen. Tuoli on peräisin Turusta.

Biedermeierin keskeisimmät huonekalut kuuluivat sohvakalustoon, jotka yleistyivät ajanjaksolla. Yhtenäiseksi kokonaisuudeksi suunniteltuun ja verhoiltuun kalustoon kuului yleensä sohva, pari nojatuolia, pikkutuoleja, pöytä sekä peili. Verhoilussa käytettiin leveäraitaisia silkkejä tai yksivärisiä jouhi-, villa- tai pellavakankaita.

Porissa käytössä ollut leposohva on 1830-luvulta. Muodoltaan epäsymmetrinen sohva on valmistettu aikakauden suosikkimateriaalista kiillotetusta mahongista.

Muut ajanjaksolla suositut huonekalutyypit, kuten ompelupöytä, sohvapöytä, erilaiset pelipöydät, piippuhylly ja kirjoituslipasto kertovat omalla tavallaan aikakauden porvarillisista ihanteista ja ajanviettotavoista.

Porista peräisin olevan pöydän pöytälevy on mahonkia, ja jalat on tehty koivusta.

Lyyran muotoinen uuninvarjostin. Puisen kehyksen keskellä on mustalla sametilla päällystetty levy, jossa on helmikirjontainen keskuskuvio.