Englund

Carl Johan Sträf syntyi työläisperheeseen Tukholmassa 24. kesäkuuta vuonna 1870. Myöhemmin hänet tultiin tuntemaan nimellä John Englund. Johnin äiti, Anna Brita Sträf (o.s. Englund) työskenteli silittäjänä. Isä Carl Alfred Sträf oli ammatiltaan viininkantaja. John oli tiettävästi perheen ainoa lapsi.

Vuonna 1880 John asui äitinsä kanssa Tukholman Norrmalmin kaupunginosassa, Kungsträdgårdenin ja Norrmalmstorgin kupeessa. Isä Carl Alfred oli kuollut 1870-luvulla Johnin ollessa alle 10-vuotias.

Viimeistään teini-ikäisenä John kiinnostui valokuvauksesta. 1880-luvulla hän työskenteli muutaman vuoden valokuvausoppilaana kotikaupungissaan Tukholmassa.

Lokakuussa 1887 John Englund saapui Helsinkiin etsimään valokuvausalan töitä. Hän päätyi alan ammattilaisten hyvään huomaan. Valokuvaajan työpaikka löytyi Porissa jo 1860-luvulla valokuvanneen Charles Riisin ateljeesta.

Ateljeessa John tapasi myös tulevan vaimonsa Amanda ”Mandi” Eriksonin (1868–1927). Helsingissä 2. elokuuta 1868 syntynyt Mandi työskenteli Riisin ateljeessa retusoijana. Mandin isä oli käsityöammatissa toiminut Johan Nikolai Erikson (1838–1892) ja äiti Fredrika Henriksdotter Olin (1836–1912). Mandin sisar Hildur työskenteli myös valokuvausalalla, veli Hannes oli merimies.

Pariskunnan ensivuodet vierivät valokuvausalan töissä Helsingissä. Yrityskauppojen myötä John ja Mandi siirtyivät suomalaisen valokuvauksen pioneeri K.E. Ståhlbergin palvelukseen vuonna 1892. Ståhlbergin moderni ateljee sijaitsi Helsingin ytimessä Aleksanterinkadulla.

John ja Mandi Englund vihittiin lokakuussa 1894. Samaan aikaan he muuttivat Poriin perustamaan kotia ja valokuvaamoa.

Mahdollisesti Charles Riis vinkkasi Englundeille otollisista valokuvausmarkkinoista Porissa. Johnilla tai Mandilla ei ollut aikaisempia siteitä kaupunkiin. Valokuvausatelieri John Englund avasi ovensa Porin Itä-Esplanaadilla lokakuussa 1894.

Tästä alkoi Englundien noin 35-vuotinen valokuvausura Porissa. Tarina päättyi porilaistuneen ruotsalaisen John Englundin kuolemaan vuonna 1929.

John ja Mandi Englundin perheeseen syntyi viisi lasta: Einar Rafael (s. 1900, kuoli vastasyntyneenä), Anna Ingrid (1901–1959), Maj Brita (s. 1906, menehtyi 4 kk iässä), Iris Margareta (1908–1984) ja Arla Gunhild (1909–1987).

Kuvaamotoiminta ja perhe-elämä olivat rinnakkain. Englundien koti ja kuvaamo toimivat samassa talossa ensin Itä-Esplanaadilla ja vuodesta 1902 Länsi-Esplanaadilla. Kesiä Englundit viettivät kaupungin ulkopuolella. Myös kuvaamon perustaminen Reposaareen limittyi osaksi perheen kesänviettoa. Vuonna 1919 Englundit ostivat kauppias Idmanilta Villa Granbo nimisen huvilan Fleiviikistä.

Myös Mandin sisar Hildur eli Hilda Georgina Erikson sekä äiti Fredrika Erikson asuivat Englundien perheessä. Talouteen kuului lisäksi kotiapulainen ja ajoittain lapsenvahtityttöjä sekä tilapäisiä apulaisia.

John Englundin kuvaamo työllisti paitsi Englundit myös ison joukon työntekijöitä. John Englund keskittyi kuvaamiseen, joskin ainakin myöhempinä vuosina myös henkilökunta osallistui kuvaustyöhön.

Työnantajana Englundia kunnioitettiin ja hänellä oli hyvät suhteet alaisiinsa. Työntekijöillä oli melko vapaat olot. He saivat hyvää palkkaa, kukin ansioidensa ja kokemuksensa mukaan. Moni työntekijöistä tuli taloon teini-ikäisenä juoksutytöksi tai -pojaksi, jonka jälkeen hän sai opastusta kuvaamon eri työtehtävistä ja eteni näin urallaan.

Parhaimpina menestyksen vuosina 1915–1925 Englundin palveluksessa oli parikymmentä työntekijää, joista suurin osa oli naisia. Valokuvausalaan liittyvät tehtävät olivat melko yleisesti naisten tekemiä töitä 1800-luvun lopulta alkaen. Moni kuvaajanainen jäi anonyymiksi, koska heidän töitään ei signeerattu. Kuvasta löytyivät yleensä kuvaamon omistajan tiedot.

Elli Sigrid Blomqvist aloitti oppilaana ja apulaisena Englundin kuvaamossa vuonna 1907. Hänestä tuli Englundin luottotyöntekijä. Ellin sisar Emma Maria eli Emmi Blomqvist työskenteli niin ikään Englundin kuvaamossa.

Elli osti Englundilta Central Atelierin vuonna 1917 jatkaen sen toimintaa Keskusvalokuvaamona. Ellin kuoleman jälkeen toimintaa jatkoi sisar Emmi vuoteen 1953 asti. Emmi Blomqvist johti myös Vaasan sivuliikettä Atelier Englundia vuodesta 1916 alkaen 1930-luvulle asti.

Ahvenanmaan Lemlandista kotoisin ollut Elin Edith Hildegard Sternberg aloitti Englundin kuvaamossa 1907 ollessaan 33-vuotias. Sternbergistä tuli lopulta Englundin taitava sijaiskuvaaja, joka kuvasi niin sisällä ateljeessa kuin ulkonakin. Hän oli Englundin liikkeen palveluksessa aina vuoteen 1935 saakka, jolloin liike lopetti toimintansa. Myöhemmin Sternbergillä oli oma valokuvausliike Porin Valokuvaustarpeisto Kamera, joka sijaitsi Antinkatu 9:ssa. Liikkeen toiminta loppui vuonna 1939.

Maalarimestari Edvard Elgin tyttäret Hymmi ja Linnea työskentelivät Englundin kuvaamossa. Myöhemmin Hymmistä tuli verovirkailija ja Linneasta tullivirkailija.

Aili Eskola työskenteli Englundin kuvaamon palveluksessa vuosina 1918–1925. Ennen tätä hän oli käynyt ammattikoulussa tyttöjen kaksivuotisen käsityölinjan. Hänen tehtävänään oli lasinegatiivien ja filmien kehittäminen sekä reprotyöt. Hän kehitti tuona aikana mm. Porin kaupunginsairaalan röntgenkuvat, sillä sairaalalla ei alkuun ollut kehityslaitteistoa.

Muisto Lamminen työskenteli Englundin kuvaamossa vuodesta 1910 vuoteen 1936. Hän oli saanut koulutuksen valokuvaamon hoitoon Turussa.

Mandi Englundin sisar Hildur Erikson aloitti Mandin tavoin valokuvausalalla Helsingissä, missä he työskentelivät K.E. Ståhlbergin ateljeessa. Hildur muutti Johnin ja Mandin perässä Poriin.

Hildur paitsi työskenteli Englundien kuvaamossa, mutta myös asui heidän luonaan. Kuvaamossa Hildurin pääasiallinen tehtävä oli valokuvien retusointityöt. Mandin ja Johnin kuoltua Hildur asui Englundien vanhimman tyttären Ingridin luona aina kuolemaansa asti.

Siiri Pavén pääsi töihin Englundin kuvaamoon 15-vuotiaana kesäkuussa 1917. Aluksi Pavén toimi juoksutyttönä, mutta eteni vähitellen vaativampiin tehtäviin. Lopulta hän työskenteli valokuvien kehitystehtävissä kuvaamon niin sanotussa pimeässä kopissa. Pimiössä Pavén muun muassa peitti ja varjosti kehitettäviä valokuvia. Varjostusta tehtiin monenlaisilla välineillä, kuten esimerkiksi silkkipaperilla ja jopa teräshiekalla. Pavénin ura valokuvien kehitystehtävien parissa jatkui aina 1950-luvulle asti.

John Englundin kuvaamotoiminta alkoi Porissa vuonna 1894 osoitteessa Itä-Esplanaadi 1. Englundit asuivat samassa rakennuksessa.

Englundien muuttaessa Länsi-Esplanaadille 1902, jatkoi Itä-Esplanaadilla toimintaansa Englundien haaraliike nimellä Central Atelier. Englund myi vuonna 1928 Central Atelierin aiemmin kuvaamossaan työskenneelle Elli Blomqvistille.

Vuonna 1902 porilainen arkkitehti Arthur Fagerholm piirsi osoitteeseen Läntinen Esplanaadi 17 jugend-tyylisen rakennuksen, jonne Englundin perhe ja Valokuvaamo John Englund muuttivat.

Katutasossa oli varsinainen atelier odotushuoneineen. Lisäksi valokuvaamon tiloihin kuului magnesium-atelier, jota käytettiin valokuvien ottamiseen pimeänä aikana, kun tarvittiin lisävaloa. Vintillä sijaitsivat työhuoneet. Siellä retusoitiin atelier-kuvat ja tehtiin kuvien vedostus suurennuskoneella. Pimiö eli ”pimeä koppi” sijaitsi valokuvaamon kellarissa.

Englundin kuoltua perustettiin Oy John Englund Ab -yhtiö, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1935 asti. Yhtiön omistajiin kuuluivat Englundin tytärten Ingridin, Iriksen ja Arlan lisäksi kuvaamon pitkäaikainen työntekijä Edith Stenberg.

Englundin sivuliike Reposaaressa toimi vuodesta 1902 alkaen Wahlroosin talossa Satamapuiston ja Venekadun kulmassa.

Vuosina 1916–1929 Vaasassa osoitteessa Hovioikeudenpuistikko 10 toimi sivuliike Atelier John Englund, jota johti porilainen neiti Emmi Blomqvist.

Englundin ateljeessa kuvattiin isokokoisella ateljeekameralla. Ateljeekameroissa käytettävien lasinegatiivien koot olivat suuria, jopa 40 x 30 cm. Suuret negatiivikoot mahdollistivat kuvien äärimmäisen tarkkuuden ja hienovaraiset sävyt.

Ateljeessa valaistus järjestettiin isojen katto- ja seinäikkunoiden avulla. Ikkunaseinän vastakkainen seinä oli valkoinen, sen tarkoituksena oli heijastaa valoa kuvattavien varjopuolelle. Valon määrää ja suuntaa voitiin säädellä ikkunoiden edessä olevilla verhoilla. Pimeään vuodenaikaan voitiin kuvata myös erillisessä tilassa magnesiumjauheella aikaansaadun salamavalon avulla.

1890-luvulla lasinegatiivit olivat vaihtuneet märkälevyistä helppokäyttöisiksi kuivalevyiksi. Märkälevyjen kanssa kuvien valotus saattoi kestää 20 sekunnista jopa useaan minuuttiin asti. Kuivalevyt olivat herkempiä valolle, jolloin kuvattavan ei tarvinnut enää olla kuvauksissa paikoillaan kuin 1–2 sekuntia.

Englund ja hänen apukuvaajansa käyttivät ulkokuvauksissa sen ajan matkakameroita. Kovin pieniä eivät matkakameratkaan olleet. Englundin Porin kirkon torniin raahaama kamera oli mitoiltaan yli 30 cm leveä, tornissa valotettujen lasilevyjen koon ollessa 24 x 18 cm.

Matkakamerat ja uudehkot kuivalevyt mahdollistivat monipuolisen ja helpon ulkokuvaamisen, kunhan valoa oli riittävästi. Vaihdettavien objektiivien avulla voitiin kuvata erilaisia näkymiä ja tilanteita. Kameran ja objektiivien lisäksi kuvaajien täytyi kantaa ulkokuvauksissa mukanaan mm. kamerajalustaa, lasinegatiivilaatikoita sekä muita kuvaustarvikkeita.

Ennen suurennuskoneiden yleistymistä lasinegatiivit vedostettiin positiivikuviksi valottamalla ne pinnakkaisina valokuvapaperille. Kuvista tuli negatiivien kokoisia, ja isoja kuvia varten tarvittiin isoja negatiiveja.

Vedostuspapereita oli kahta päätyyppiä: ilmikopioimispaperia ja kehityspaperia. Ilmikopioimispaperille kuva valotettiin negatiivista päivänvalon avulla. Kun vedos näytti valmiilta, se huuhdeltiin vedessä, käsiteltiin sävytteellä, kiinnitettiin ja huuhdeltiin vielä huolellisesti.

Kehityspaperi oli herkempää valolle ja se mahdollisti suurennuskonetyöskentelyn. Kuva saatiin näkyväksi käsittelemällä paperia valotuksen jälkeen kehitekemikaaleilla pimiön punavalossa.

Englundin valokuvat ovat usein huomattavan korkeatasoisia sekä teknisen toteutuksensa että näkemyksellisyytensä puolesta. Hänen lähestymistapansa valokuvaamiseen oli informatiivinen ja selkeyteen pyrkivä. Kuvatessa Englund piti objektiivin useimmiten silmän korkeudella, ja syväterävyyttä oli riittävästi etualalta taakse saakka.

Englund oli valokuvaajana ilmeinen lahjakkuus. Oli kyse sitten tilaustyöstä tai omasta kuvausretkestä, hän näki kuvausaiheissaan aina jotain mikä teki valokuvasta aikaa kestävän ja puhuttelevan.

Retusointi on valokuvien manuaalista muokkaamista. Usein negatiiveissa tai vedoksissa esiintyi virheitä, kuten pölyä ja roskia, jotka haluttiin poistaa. Retusoinnilla voitiin myös korjata kuvassa esiintyvän henkilön piirteitä tai muokata kuvan taustaa.

Retusointi oli taitavaa kättä ja tarkkuutta vaativaa työtä. Työvälineinä käytettiin kyniä, siveltimiä sekä tarkoitukseen valmistettuja veitsiä ja kovertimia. Lisäksi työssä tarvittiin erilaisia väriaineita, kuten sinisiä ja harmaita vesivärejä, lyijykyniä ja musteita.

Negatiiveja ja vedoksia oli tapana korjailla runsaasti. Asiakkaan valokuvaamosta tilaaman valokuvan tuli olla mahdollisimman virheetön.

Kun John Englund menehtyi vuonna 1929, päätyivät jäljelle jääneet noin 4 000 lasinegatiivia hänen perheensä haltuun. Kiitos Englundin tyttärien, tyttärenpojan ja tyttärenpojanpojan, lasinegatiivit säilyivät pääosin vahingoittumattomina ja hyvässä tallessa halki vuosikymmenien.

Satakunnan Museolle lasinegatiivit päätyivät 1970-luvun lopulla, kun Englundin perilliset tarjosivat negatiiveja säilytettäväksi museolle. Valokuvien merkitys ymmärrettiin välittömästi. Museon valokuvaaja Jalo Porkkalan vedostamista valokuvista koostunut näyttely ”Poria ja porilaisia John Englundin kuvaamana” oli esillä Satakunnan Museossa 22.11.1979–27.1.1980.

Näyttelyn jälkeen lasinegatiivit vaipuivat jälleen arkiston hämärään miltei 40 vuodeksi. Museo ei voinut ryhtyä toimenpiteisiin kuvien kanssa, sillä ne eivät olleet museon omaisuutta.

Ajan hammas on kuitenkin armoton. Vuosikymmenten vaihtuessa lasinegatiivien emulsiopinnat haurastuvat. 2010-luvun lopussa iski huoli ja ymmärrys siitä, että viimeistään nyt olisi aika toimia.

Englundin lasinegatiivien luovutussopimus museon ja Englundin tyttärenpojan Olli Heinosen välillä allekirjoitettiin syksyllä 2019. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Englundin lasinegatiivien digitointihanke alkoi tammikuussa 2020.

Tämän näyttelyn valokuvat perustuvat vuosien 2020–2023 aikana tehtyyn mittavaan digitointityöhön. Nyt on aika nauttia työn tuloksista sekä Englundin ja hänen työntekijöidensä ainutkertaisista taidonnäytteistä.

Englundin kuviin voit tutustua näyttelyn lisäksi myös Satakunnan Museon Finna-sivustolla tai tuoreessa ”Valokuvaus-atelieri John Englund” -kirjassa.

Panoraamakuvat yleistyivät 1800-luvun loppua kohden kameroiden ja negatiivien kehityksen myötä. Englund käytti panoraamakuvausmenetelmää usein. Hän kuvasi näyttäviä panoraamoja haastavistakin paikoista, kuten Porin kirkon tornista tai Kokemäenjoen pohjoispuolella olleesta pylväästä.

Englundin panoraamat koostuvat useimmiten 2–5 yksittäisestä lasilevystä. Vedostusvaiheessa niistä saatiin koottua panoraamakuva.

Englundin mestariteos, panoraamakuva Porin kirkon tornista koostui yhdeksästä 24 x 18 cm kokoisesta lasinegatiivista.