Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin: Keskiaika (n. 1150-1550)
Uudessa blogisarjassamme ’Tyylihistoriaa keskiajasta modernismiin’ esittelemme Suomen tyylikaudet ja niihin ajoittuvia esineitä Satakunnan Museon kokoelmista. Julkaisemme yhden tyylikauden kerrallaan, kolme joka viikko, ja nyt ensimmäisenä aloitamme aikajärjestyksessä keskiajasta.
Keskiaika (n. 1150-1550)
Suomen historiassa keskiaika sijoittuu esihistoriallisen ajan ja uuden ajan välille. Keskiajan alku asetetaan Suomessa yleensä 1100-luvun puoleen väliin ja päättyminen 1500-luvun puoleen väliin.
Keskiajan ensimmäinen yleiseurooppalainen tyyli oli romaaninen tyyli, joka Suomessa on ajoitettu n. 1150-1250. Tyyli sai vaikutteita muun muassa Bysantista. Romaaninen tyyli esiintyy ennen kaikkea arkkitehtuurissa. Sille on tyypillistä pyörökaari ja sitä on nimitetty myös pyörökaarityyliksi. Suomessa ei puhdasta romaanista rakennustyyliä esiinny, mutta tyylin vaikutteita on nähtävissä Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen vanhimmissa kirkoissa.
Keskiajan toinen päätyyli oli goottilainen tyyli eli gotiikka. Myös gotiikka oli ensisijaisesti arkkitehtoninen tyyli ja esiintyy Suomessa lähinnä kirkkoarkkitehtuurissa. Sen keskeisiä piirteitä on suippokaari ja sitä on kutsuttu myös suippokaarityyliksi. Arkkitehtuurissa käytettyjä koristeaiheita ja muotoja jäljiteltiin pienesineistössä. Gotiikka syntyi Ranskassa Ile-de-Francessa n. 1150. Suomessa se vaikutti n. 1250-1550.
Romaaninen ja goottilainen tyyli eivät esiinny Suomessa sisustustyyleinä, mutta niiden vaikutteita on todettavissa esineistössämme. Suomalaisessa esineistössä esiintyviin muotoihin ja koristeluun vaikuttivat lisäksi huomattavassa määrin paikallinen perinne, materiaalien saatavuus sekä mahdollisuus luoda näistä materiaaleista tarkoitukseensa soveltuvia esineitä.
Rautalammilla asuneen rovasti Dahlgrénin sormus, joka on jäljennös tohtori Martti Lutherin vaimon Katharina von Boran vihkisormuksesta. Martin Luther ja Katharina von Bora vihittiin 13.6.1525. Tämä jäljennössormus on Satakunnan Museon kokoelmissa, mutta Katharinan alkuperäinen sormus on Stadtgeshichtelichtes Museum:in kokoelmissa Leipzigissä, Saksassa.
Suomessa keskiaikaista esineistöä on säilynyt melko vähän museoiden kokoelmissakin. Merkittävä osa siitä on kirkollista esineistöä kuten puuveistoksia ja alttarikaappeja. Kirkkoveistoksille oli ominaista voimakas värien käyttö. Kansanomainen esineistö säilytti keskiaikaisia piirteitä monia vuosisatoja. Pimeissä sisätiloissa ei kuitenkaan maalauksella ollut juuri merkitystä. Kansanomaiseen esineistöön värien käytön toivatkin vasta savujohdolliset uunit ja suuremmat ikkunat sekä niiden myötä valoisammat sisätilat.
Sisustus keskiajalla oli suurelta osin kiinteää, talonpoikaisissa oloissa aina 1800-luvulle saakka. Tyypillisiä olivat kiinteät seinänvieruspenkit, jotka toimivat istuimina, makuupaikkoina ja työalustoina. Jo keskiajalla käytössä olleita irtaimia huonekaluja olivat arkut, jotka saattoivat toimia myös istuimina. Lisäksi oli käytössä selkänojattomia penkkejä ja jakkaroita. Liikuteltavissa huonekaluissa käytettiin yleisesti hyväksi luonnonmuotoja. Jakkaroita veistettiin yhdestä luonnonväärästä puusta, jossa istuinosa ja joskus matala selkänojakin olivat samaa puuta ja oksantyngät muodostivat jalat tai ainakin osan jaloista. Muuten jalat liitettiin tappiliitoksilla.
Osmansolmukoristeinen sängyntolppa on peräisin Kiikan Kiimajärven kylästä. Keskiajalla sisustus oli suurelta osin kiinteä ja käytössä olivat muun muassa kiinteät nurkkasängyt. Osmansolmu on erityisesti keskiajalle luonteenomainen koristemuoto. Satakunnan Museon kokoelmat.
Pönttötuolin ohella jo keskiaikainen tuolimalli on arkkutuoli, jossa istuinosan alla oli arkkumainen säilytystila. Vanhimmat selkä- ja käsinojalliset tuolit olivat alkuaan kunnia-istuimia, ajalta, jolloin talossa oli vain yksi tuoli: isännän, tuomarin, piispan tai ruhtinaan tuoli.
Pönttötuoli on vanhimpia tuolityyppejämme ja esiintyy jo keskiajalla. Se voitiin valmistaa kovertamalla yhdestä puunrungosta tai puuastioiden tapaan kimpitekniikalla. Tässä Punkalaitumelta peräisin olevassa istuimessa on pönttötuolille tyypilliseen tapaan istuinosan alla säilytystilaa. Satakunnan Museon kokoelmat.
Vanhimpia pöytämallejamme on suurpöytä, jossa on leveästä lankusta veistetty pöytälevy ja jalkoina kaksi kuusenjuurakkoa. Jalkojen keskustaan on veistetty pallokoriste, joka on usein koristettu osmansolmulla, joka on yksi romaanisen tyylin koristeaiheista. Erityisesti näitä pöytiä tunnetaan Satakunnasta. Niitä on uskottu käytetyn kiltapöytinä, koska niitä esiintyy juuri keskiaikaisten kiltojen alueella. Keskiajan lopulla tulee käyttöön jo myös orsipöytä.
Kuusenjuurakosta veistetyt pöydänjalat Suodenniemeltä 1500-luvulta. Jalat katettuine pitopöytälevyineen ovat esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.
Astioiden, niiden muotojen ja tyyppien osalta keskiaika muodostaa merkittävän kehityskauden. Tärkeä vaikuttaja oli kaupunkikulttuuri. Juoma-astioista tunnetaan juhlissa käytettyjen juoma-astioiden, kousien, sekä juomasarvien ohella yhdestä puusta tai pahkasta veistetyt korvalliset juoma-astiat, joissa esiintyi muun muassa eläinaiheista koristelua.
Lehtipuusta veistetty linnunhahmoinen malja Isoltajoelta. Keskiajalle olivat tyypillisiä yhdestä puusta veistetyt astiat. Lintu oli suosittu koristeaihe. Satakunnan Museon kokoelmat.
Tinakannut ja -tuopit olivat muodoltaan keskiajalta aina 1600-luvulle asti pyöristyneitä, päärynänmuotoisia. Eurajokelaisessa tuopissa on saranan varressa kääntyvä kansi. Satakunnan Museon kokoelmat.
Lusikka on esinetyyppinä jo esihistoriallinen. Keskiajalla lusikoita valmistettiin luusta, puusta sekä hopeasta ja muistakin metalleista. Vanhimmat puulusikat keskiajalla olivat isopesäisiä ja lyhytvartisia, usein nuppipäisiä ja niissä esiintyi osmansolmu- ja hannunvaakunakoristelua. Näillä koristeaiheilla uskotaan olleen myös maagisia merkityksiä. Koristeluna käytettiin lisäksi nauhaornamentiikkaa ja verkkokuviointia. Keskiajan lopulla lusikoiden varret taas pitenivät ja pesät pienenivät ja suippenivat. Varren pitenemiseen liittynee myös siirtyminen nyrkkiotteesta sormenpääotteeseen.
Harjavallasta Kokemäenjoen Lammaistenkoskesta vuonna 1901 löytynyt lusikka edustaa varhaiskeskiaikaista hopealusikkatyyppiä suhteellisen pitkine varsineen ja kananmunapuolikkaan muotoisine pesineen. Varressa on kasviornamentiikkaa. Lusikka on ajoitettu 1200-luvun puoleenväliin. Lusikka on esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.
Raudasta taottuja kynttilänjalkoja käytettiin keskiajalla jo muuallakin kuin kirkoissa. Keskiajalta periytyvät rautaiset kahden, kolmen tai neljän kynttilän jalat, jotka pyörivät jalustansa ympäri. Koristeina ovat kierretty rauta, metalliset riipukset sekä linnunkuvat. Lintu esiintyy muutenkin yleisesti koristeaiheena keskiaikaisessa esineistössä.
Kolmikantaisella jalustalla seisova, jalustansa ympäri pyörivä raudasta taottu kynttilänjalka on edustava esimerkki keskiaikaispiirteisestä kynttilänjalasta, joiden piirteitä on kierretty rauta, metalliset lehdenmuotoiset riipukset sekä lintukoriste. Molemmat kynttilänjalat ovat esillä perusnäyttelyssämme, Satakunnan Museon kokoelmat.
Myöhemmin tällä viikolla blogissa esitellään tyylikausista renessanssi ja barokki.