Sata vuotta pimennossa – valokuvaaja John Englundin valokuvat näkevät vihdoin päivänvalon poikkeustilasta huolimatta

Valokuvaaja John Englundin (1870–1929) ainutkertaisten lasinegatiivien tarina on pitkä. Kun Englund kävi paljekamerallaan valottamassa lasilevyn Porin torin varrella, Waasan pankin edustalla vuonna 1900, päätyi negatiivi vedostamisen jälkeen alkuperäiseen laatikkoonsa odottamaan digitaalista maailmaa ja sen luomia mahdollisuuksia yli vuosisadan ajaksi. Viimein 120 vuoden jälkeen kuva pankkirakennuksesta, sekä noin 2 999 muuta Englundin valokuvaa näkevät digitaalisena päivänvalon Satakunnan Museon Finna -sivustolla.

Waasan pankki Porin torin laidalla noin vuonna 1900. Kuva: John Englund / SatM.

Vuosikymmenet vaihtuvat, lasinegatiivit pysyvät

John Englund. Kuva: Central Atelier / SatM.

John Englund oli tukholmalaissyntyinen valokuvaaja, joka porilaistui vuonna 1894. Englundin tie Poriin kulki Helsingin kautta, missä hän työskenteli tanskalaisen valokuvaaja Charles Riisin sekä ”presidentin serkku” K. E. Ståhlbergin kuvaamoissa. Tarina kertoo, että 1860-luvulla Porissa kuvannut Riis olisi vinkannut Englundille vapaista kuvausmarkkinoista Porissa. Englund pakkasi laukkunsa ja lähti länsirannikolle perustamaan omaa kuvaamoaan. Englundin oma kuvausateljee toimi Porissa lopulta osoitteessa Länsi-Esplanadi 17 (nyk. Länsipuisto 17).

Kun Englund menehtyi vuonna 1929, jäivät hänen lasinegatiivinsa niille sijoille. Negatiivit päätyivät Englundin perheen ja perikunnan haltuun, ja hyvä niin. Lasinegatiivit pysyivät tallessa halki vuosikymmenien. Välissä sattui ja tapahtui niin hyvässä kuin pahassa: Porin pommitukset 1940, Porin 400-vuotisjuhlat 1958, Pori Jazzin ensikajahdukset 1966 ja Porin Ässien Suomen mestaruus 1971 sekä aimo annos virtauksia Kokemäenjoessa. Kiitos Englundin perillisten, verrattain mittava lasinegatiivikokonaisuus säilyi pääosin vahingoittumattomana ja hyvässä tallessa. Paljon on myös tuhoutunut. Yli 30 vuotta toimineen valokuvaamon mittakaavassa 3 000 lasinegatiivia on lopulta pienehkö määrä. Kulttuurihistoriallisesti määrä on kuitenkin valtava.

Länsipuisto 17, Pori. Ns. Englundin rakennus purkamisvuonna 1995. Kuva: Pentti Pere / SatM.

Satakunnan Museo astuu mukaan tarinaan 1970-luvun loppupuolella. Ehkäpä Englundin perillisillä ei enää ollut mahdollisuutta säilyttää haurasta kuvamateriaalia, joten he tarjosivat negatiiveja säilytettäväksi Satakunnan Museolle. Tarkempia muistiinpanoja säilyttämisvastuun vaihtumisesta ei ole jäänyt jäljelle, mutta lasinegatiivilaatikot päätyivät deponoituina Satakunnan Museon arkistohyllylle odottamaan valotetumpaa tulevaisuutta. Valokuvien merkitys tietysti ymmärrettiin museossa välittömästi. Englundin valokuvanäyttely ”Poria ja porilaisia” oli esillä Satakunnan Museossa 22.11.1979–27.1.1980. Näyttelyssä oli nähtävillä arviolta 5 prosenttia lasinegatiivikokonaisuuden valokuvista.

Poria ja porilaisia -näyttely Satakunnan Museossa 1979. Kuva: Jalo Porkkala / SatM.

Poria ja porilaisia -näyttely Satakunnan Museossa 1979. Kuva: Jalo Porkkala / SatM.

Paluu kuva-arkistoon

Pienen valonpilkahduksen jälkeen kuvat vaipuivat kuitenkin taas pimentoon. Näyttelyn sulkeuduttua Porissa koettiin ja nähtiin porirockin nousu ja tuho, FC Jazzin mestaruus 1993, suuri kaupunkitulva 2007, puhumattakaan miljoonien vesilitrojen virtaamisesta Kokemäenjoessa. Lasinegatiivilaatikot löytyivät edelleen samasta paikasta Satakunnan Museon valokuva-arkiston hyllyltä – koskemattomina.

Syitä koskemattomuuteen on vähintään useita: museo ei voinut ryhtyä toimenpiteisiin kuvien kanssa, sillä ne eivät olleet museon omaisuutta – kuvat olivat ainoastaan pitkäaikaisessa säilytyksessä museolla. Ehkäpä kuvien omistajat kokivat, että lasinegatiivit olivat nyt hyvässä tallessa eikä muita toimenpiteitä niiden suhteen tarvittu. Lisäksi nykypäivän kuvienkäsittelymahdollisuudet ovat tietenkin täysin toisenlaiset kuin esimerkiksi 1990-luvulla. Lasinegatiivien vedostaminen ja reprokuvaaminen filmille olisi vaatinut huomattavia resursseja. Mutta ajan hammas on armoton. Vuosikymmenten vaihtuessa lasinegatiivit haurastuvat, esimerkiksi niiden emulsio saattaa varista lasista irti. Iski huoli ja ymmärrys siitä, että viimeistään nyt olisi aika toimia.

Englundia kaikille

Saapui vuosi 2019. Englundin lasinegatiivikokonaisuus on osunut silmiini Satakunnan Museon valokuva-arkistossa useampaan kertaan, ja siitä on ollut monesti puhetta niin museon sisällä kuin ulkopuolellakin. Useasti suu on loksahtanut auki, kun olen ottanut sattumanvaraisesti valopöydälle esille jonkin Englundin valottaman lasilevyn. On mykistävää, että käsissä oleva lasinegatiivi on valotettu muutaman metrin päässä siitä, kun Akseli Gallen-Kallela maalasi freskojaan Juséliuksen mausoleumissa vuonna 1903. Ja mikä kuva! Tunnelma on autenttinen. Gallen-Kallelan sikarinsavun voi miltei haistaa, kun kuvan saa lopulta korkearesoluutioisena auki tietokoneen näytölle. Mitä kaikkea muuta lasinegatiivikokonaisuus pitääkään sisällään?

Akseli Gallen-Kallela (vas.) freskomaalauspuuhissa Juséliuksen mausoleumissa 1903. Kuva: John Englund / SatM.

Saapui syksy 2019. Istuimme museonjohtaja Juhani Ruohosen huoneessa allekirjoittamassa Englundin suvun edustajien kanssa lasinegatiivikokonaisuuden luovutussopimusta Satakunnan Museolle. Tilanne oli miltei historiallinen – takana oli 90 vuosikymmentä, ja seuraava luku lasinegatiivien tarinassa olisi alkamassa. Samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti haettavaksi avustuksia museoille merkittäviä digitointihankkeita varten. Palaset loksahtivat paikoilleen. Satakunnan Museo sai apurahaa 20 000 euroa, ja Englundin kuvien digitointihanke alkoi tammikuussa 2020.

Digitointia koronaepidemian keskellä

Paraikaa digitointiprojekti on täydessä vauhdissa. Projektia ei pysäytä edes järkyttävä koronaviruspandemia. Projektityöntekijä Ville Nikander käy Satakunnan Museon digitointipisteellä kerran viikossa ja kuvaa lasinegatiiveja koko loppuviikon luettelointitarpeiksi. Nikander luetteloi valokuvat museon kokoelmahallintajärjestelmään virusepidemian vuoksi etätyönä. ”Uusia” Englundin kuvia ilmestyy kerran viikossa kaikkien nähtäväksi museon Finna-sivustolle. Huhtikuuhun 2020 mennessä Englundin käytännössä aiemmin tuntemattomia kuvia on ilmestynyt Finnaan noin 500 kappaletta.

Projektin aikana pyritään digitoimaan, luetteloimaan ja happovapaasti uudelleenpakkaamaan niin paljon kuvia kuin mahdollista. Noin puolen vuoden projektin aikana tosin ei kaikkia 3 000 kuvaa ehditä käymään läpi. Loput tehdään museon omana työnä niin pian kuin mahdollista.

Englundin lasinegatiivilaatikoita. Kuva: Timo Nordlund / SatM.

Ville Nikander digitoimassa Englund-kokoelmaa 3.4.2020. Kuva: Timo Nordlund / SatM.

Englundin kuvien monta kulmaa

Vastikään digitoituja Englundin kuvia katsellessa ei voi välttyä liudalta kysymyksiä. Mikä sai ihmiset tulemaan kuvattavaksi Englundin ateljeeseen? Kuka Englundilta tilasi dokumentaarisia kaupunkikuvia vai halusiko hän tallentaa kaupunkinäkymiä itse? Mitkä olivat Englundin kuvaamisen motiivit ylipäänsä – oliko kyseessä pelkkää bisnestä vai oliko hänellä kuvaamisessaan tietoinen dokumentaarinen tai jopa taiteellinen näkökulma? Toki Englundin kuviin mahtuu myös ns. tilaustavaraa. Esimerkiksi suuret teollisuusyhtiöt, kuten Rosenlew, tilasivat Englundilta kuvia rakenteilla olevista Aittaluodon tehtaistaan. Myös näissä otoksissa on kuitenkin nähtävissä harkittuja sommitelmia ja taitavaa teknistä osaamista.

Porin Aittaluodon sulfiittitehdas rakennusvaiheessa kesäkuussa 1920. Kuva: John Englund / SatM.

Paikoin jopa maalaukselliset kuvat Porista ja porilaisista henkilöistä sekä tarkasti 1900-luvun alun katuja ja rakennuksia dokumentoivat kuvat ovat selvästi tarkoin harkittuja. Englund ehkäpä ymmärsi tekevänsä leipätyönsä ohella myös tärkeää tallennustyötä. Porilaisia katumaisemia ei oltu juurikaan kuvattu sitten Charles Riisin (1837–1915) jälkeen. Myös kuvaamot olivat kaupungissa vähissä. Englundin ateljeessa Länsi-Esplanadi 17:ssa kehitettiin myös muiden paikallisten kuvaajien valokuvia. Ei liene paljoakaan liioiteltua sanoa, että Englundin ateljee oli porilaisen valokuvauksen ydinaluetta koko liikkeen toiminta-ajan 1894–1929.

Kuvien monipuolinen sisältö kertoo parhaimmillaan monta tarinaa tietysti kuvien kohteesta, Englundin kuvaustaidoista ja -intresseistä mutta myös Englundin asemasta valokuvaajana Porissa, kuvien tilaajista sekä ylipäänsä Porin kaupungista ja porilaisista. Lasinegatiivien sisältö on miltei ehtymätön arkku porilaista kulttuurihistoriaa.

Yrjönkadun ja Alexandrankadun (nyk. Hallituskatu) kulmaus 1900-luvun alussa. Kuva: John Englund / SatM.

Luvian poikain palatsi puistojen risteyksessä Porissa, 1902. Kuva: John Englund / SatM.

Entä Englundin valokuvien merkitys valtakunnallisesti? Vertauksien tekeminen tunnettuihin nimiin, esimerkiksi Victor Barsokevitschiin tai Signe Branderiin, eivät ole tuulesta temmattuja. Barsokevitsch kuvasi monipuolisesti pääosin oman kuvaamonsa piikkiin ja onnistui säilyttämään miltei kaikki kuvaamansa lasinegatiivit. Signe Brander taas kuvasi esimerkiksi kaupunkinäkymiä Helsingin kaupunginmuseolle dokumentointihengessä. Taustat luovat väistämättä eroja lopputulemaan. Joka tapauksessa Englundin kuvien kohdalla kyse on teknisesti taitavasta ja myös erinomaisen taiteellisen silmän omaavasta 1800–1900-lukujen vaihteen valokuvaajasta, joka onneksemme työskenteli Porissa. Ilman Englundin lasinegatiiveja olisi Porin valokuvahistoria huomattavasti köyhempi.

Mitä seuraavaksi?

Kun tärkein työ eli kaikkien kuvien digitoiminen ja luettelointi on tehty, on aika miettiä Englundin valokuvien elämänkaarelle jatkoa. Satakunnan Museon julkaiseman Kahden kuvan aika -valokuvateoksen yhteydessä käytettiin muun muassa osaa Englundin huimasta kuvasarjasta Keski-Porin kirkon tornin korkeimmasta kohdasta. Kyseessä on miltei 360 asteen panoraamakuva Porin kaupungista, jonka valokuvaaja Mika Haavisto nykypäivänä kuvasi osittain uudelleen kirjan kuvitukseksi. Tätä ideaa olisi jollakin tapaa mielenkiintoista laajentaa teemalla ”Englundin jalanjäljillä”. Englundin kuvat ansaitsisivat myös tulla nähdyksi itsenäisenä valokuvajulkaisuna. Toisaalta Englundin valokuvanäyttely olisi korkea aika uusia 40 vuoden jälkeen. Aiomme Satakunnan Museossa miettiä erilaisia vaihtoehtoja.

Mika Haavisto Englundin jalanjäljillä Keski-Porin kirkon tornissa 28.8.2019. Kuva: Timo Nordlund / SatM.

Juuri nyt, kun koronaepidemia on yltymässä ja ihmisten on pysyttävä sisätiloissa, on Englundin kuvien paras käyttötarkoitus yksinkertaisesti niiden katselu. Oheisen linkin takaa on mahdollista nähdä käynnissä olevan digitointiprojektin tuloksia. Toivottavasti juuri sinä saat kuvista elämyksiä ja ajatuksia. Uskon, että tätä toivoi myös valokuvaaja John Englund painaessaan paljekameransa laukaisinta esimerkiksi Reposaaren satamassa 1900-luvun alussa.

John Englundin digitoituja lasinegatiiveja Satakunnan Museon Finna-sivustolla.

Englundin vaimo Mandi ja tytär Ingrid Reposaaressa 1900-luvun alussa. Kuva: John Englund / SatM.

Englundin lasinegatiivien pitkä tarina tulee väistämättä vielä jatkumaan pitkään. Kiitos siitä kuuluu valokuvaajan perillisille. Heidän hellässä huomassa kuvat säilyivät huimat 18 250 päivää ennen niiden päätymistä Satakunnan Museon valokuva-arkistoon 1970-luvun lopulla.

Timo Nordlund
amanuenssi
Satakunnan Museo