Museon arki muuttui koronan vuoksi, osa 4: Toivossa koronaepidemian varjossa

Tässä blogikirjoitusten sarjassa museon työntekijät kertovat, millaisia muutoksia kevään 2020 koronavirus toi heidän töihinsä. Tällä kertaa voi lukea terveisiä Rakennuskulttuuritalo Toivosta.

Hetkessä voi kaikki muuttua.

Juuri ennen koronapandemiarajoitusten käyttöönottoa Toivon kolmikosta tuli väliaikaisesti kaksikko. Ei näy pomoa työpöytänsä ääressä. Tuulikki sairastui ja on pitkällä sairauslomalla yli tulevan kesän.

Toivon intendentti Tuulikki Kiilon työhuone ammottaa tyhjyyttään vielä pitkään.

Toivo ilman Tuulikkia on kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen pohtiva Aapo osuvasti virkkaa: ”Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niin kuin pilvinen päivä… ”. Tuulikki on rakentanut Toivoa sen perustamisesta lähtien, reilut kaksikymmentä vuotta. Vieläkin on totuttelemista siinä, etteivät reippaat huomenet kuulu aamuisin ovelta, saatikka näy niitä punahuulia!

Kalle Virtanen hoitaa tällä hetkellä hommansa myös etänä, työpaikalta käsin kuitenkin.

Mutta, elämä jatkuu ja työt Toivossa toistaiseksi kaksin Kallen kanssa, koronarajoitusten ehdoilla. Ei pääse Kalle ohjaamaan innokkaita ihmisiä ikkunankorjauskursseilla, saatikka käymään korjausneuvontakäynneillä ympäri Satakuntaa. Nyt hän neuvoo talojen korjaajia puhelimitse tai sähköpostitse. Viranomaistehtävät hoidetaan, ei kasvotusten vaan nettipalavereissa. 

Allekirjoittanut ei kerro porilaislapsille, millaista elämä oli 1950-luvun pulavuosina, eikä kohtaa asiakkaita korjaustarvikemyymälässämme. Toki tietyt kuukausittaiset työt tehdään, oli korona tai ei. Nyt suunnitellaan toivorikkaina kesän, syksyn ja loppuvuoden tapahtumia. Ja tehdään erinäisiä huoltohommia, siivotaan varastoja, krapsutetaan pihaa ja puutarhaa, asioita jotka muulloin tahtovat jäädä jalkoihin.

Marita Wahlroos työnsä lomassa Toivossa.

Marita Wahlroos, Rakennuskulttuuritalo Toivon museoemäntä