Ensimmäinen näyttelymestari tuli taloon vuonna 1974
Museolla katseet kääntyvät jo syksyyn, jolloin kiihtyvien perusnäyttelykiireiden ohessa hyvästelemme eläkkeelle museon pitkäaikaisen näyttelymestari Markku Hannulan. Kävin Markun kanssa muistelukierroksella perusnäyttelyn kolmessa kerroksessa. Kierroksella Markku pohti nykyisen näyttelyn ratkaisuja, uuteen näyttelyyn säilytettäviä käyttökelpoisia osia ja myös muisteli 42 työvuottaan tässä museossa.
Näyttelymestari Markku Hannula poseeraa raamisahan vieressä.
Elettiin vuotta 1974, kun Markku nuorena miehenä astui museon ovesta sisään. Museon uudisrakennus oli valmistunut 1973, ja esillä olevat näyttelyt oli koottu pikaisesti kahteen ylimpään kerrokseen. Ensitöikseen Markku sai tehdä käsikirjoituksen pohjalta näyttelyn tyhjään pohjakerrokseen.
”Vaihtuvia näyttelyjä oli kymmeniä ja perusnäyttelyä rakennettiin kokoajan. Alakerta tehtiin yhteen putkeen. Näyttelyä paranneltiin, sillä se oli alkujaan tehty nopeasti. Keskikerros ja alakerta tehtiin jonkinlaiseksi, jotta saatiin talo auki. Pieni pätkä kerrallaan aina paranneltiin. Maakaupassa (Pekkalan kauppa) oli suurin työ.”
Kun alakerta saatiin valmiiksi, siirryttiin rakentamaan yläkerran näyttely ja sen jälkeen oli vuorossa keskikerros. Henkilökuntaa oli vähän, joten uudistusta tehtiin aina kun muilta töiltä ehdittiin. Markku oli ainoa rakenteiden suunnittelija, apuna olivat puukonservaattori ja vahtimestari.
”Kun metsästysosasto tehtiin, niin vain se alue suljettiin ja muu näyttely oli avoinna. Vaikka näyttely oli päällisin puolin tehty, niin sitä uudistettiin aina osittain. Jatkuvasti oli joku osa suljettu, mutta ihmiset pääsivät kuitenkin liikkumaan näyttelyssä. Arkeologisella osastolla oli koko käytäväosuus, vitriinit, kuvat ja systeemit veivät varmaan puolisenkin vuotta.”
Näyttelytilassa on suuria rakenteita ja useampi interiööri, jotka on suunniteltu paikoilleen arkkitehtonisesta syystä.
Markku kuvaa koko työuraansa mielekkääksi. Monennäköistä näyttelyä on tehty, kaikkea on joutunut keksimään, miten vaikkapa saadaan joku näyttämään vanhalta.
”Työläiskoti oli kiva tehdä. Muurasin uunin itse. Kuoret on tehty vanhoista tiilistä, rappaus laitettu päälle. Pinkopahvit on muljanneet ja repeilleet, vesi vuotanut, pahvit on laitettu huonosti seinään ja hiukan ryppyyn. Hieroin seinän likaiseksi. Tätä oli jännä tehdä.”, Markku nauraa.
Reprokamerakin rakennettiin itse
Näyttelyrakentamisessa saa olla luova ja toteuttaa itseään. Markku paitsi suunnittelee ja rakentaa, myös piirtää, maalaa ja tekee graafista suunnittelua. Onpa täällä myös rakennettu tarvittavia laitteita.
”Tänä päivänä tekstin tuottaminen ja graafisten asioiden tekeminen on paljon helpompaa. Silloin kirjoituskoneella kirjoitettiin ja printterillä väännettiin tekstejä, ja nyt pystyy suurentamaan ja tekemään mitä vaan. Rakensin reprokameran itse, kun semmoista ei saanut ostaa. Sillä sai jotakin grafiikkaa sitten suurenneltua ja pienenneltyä. Se maksoi (liikkeessä) kymmeniä tuhansia markkoja. Oppimateriaalikeskuksessa oli yksi (reprokamera), mutta se oli kovin hankalaa kun se oli niin kaukana. En saanut rahoja ostaa, niin kysyin Ristolta (museonjohtaja Risto Koskinen), saanko sen sitten rakentaa. Risto tietysti naurahti, että ”Senkus rakennat”. Kalliiksi se ei tullut, teknisiä osia sai ostettua ja Romu Korpelasta hain rattaita ynnä muita osia. Valokuvaaja Jalo Porkkala oli täällä siihen aikaan ja hän osasi teknisesti taitella ne palkeet. Se oli semmoisen 180 cm korkea, se oli pystyreprokamera. Sitä käytin graafisissa töissä, ei sillä varsinaisia näyttelykuvia tehty.”
Aika haastava aloitus oli uudella näyttelymestarilla vuonna 1974. Haastavat ja mielenkiintoiset ajat ovat edessä myös näyttelymestarin seuraajalla. Hän hyppää liikkuvaan junaan, jossa moni asia on jo valmiiksi mietitty ja päätetty. Saamme nähdä paljonko teknisen toteutuksen liikkumavaraa näyttelysuunnitelman arkkitehti antaa, mutta mielenkiintoinen ensimmäinen vuosi on pian valittavalle uudelle näyttelymestarille luvassa. Tervetuloa vaan joukkoomme, loppuvuodesta täällä jo varmasti innokkaina odotellaan uutta mestaria tarttumaan työhön. Saappaat ovat isot, mutta täytettävissä ja paikkansa jokainen löytää. Tunnelmat museolla ovat kaiketi aika samanlaiset kuin Markun aloitusvuonna 1974. Ollaan jännän äärellä monin tavoin!
Riikka, projektisuunnittelija