Seinien salaisuudet 

Tapetti

kr. tapés

Tapetti on sanana vanhempi kuin meidän tuntemamme paperinen seinänpäällyste. Alkuaan tapetti tarkoitti kudonnaista, jota käytettiin pöydän tai vuoteen verhona. Myös ensimmäisiä seinävaatteita nimitettiin tapeteiksi ja sitä kautta nimitys siirtyi pellavatapetteihin ja lopulta paperitapetteihin. Tapetti-sanaa on voitu käyttää myös suoraan seinäpinnalle tehtyyn maalaukseen. 

Kangas-, nahka- ja pellavatapetit olivat irrallisia ja ne voitiin ottaa muutossa mukaan. Perunkirjoissa ne luettiin talon irtaimistoon, joten perinnönjaossa ne saattoivat joutua pois alkuperäiseltä paikaltaan. Tapetteja saatettiin myös siirtää huoneesta toiseen. Käytöstä pois jääneitä tapetteja myös myytiin uusiin tiloihin. Pellava oli materiaalina kallista, ja kun huoneen ilme haluttiin uudistaa, tapetti yksinkertaisesti käännettiin. Myös varhaisia, naulaamalla kiinnitettyjä paperitapetteja käännettiin ja käytettiin uudelleen.  

Varhaisin tapa oli painaa kuviot liimavärillä irrallisiin lumppupaperiarkkeihin ja yhdistää ne vasta seinällä. Sittemmin tapetin painaminen aloitettiin liimaamalla lumppupaperiarkit yhteen pitkiksi vuodiksi. Näistä alettiin käyttää nimitystä ranskalainen tapetti. Nimi ei siis tarkoita tapetin alkuperää, vaan se kertoi kyseessä olevan irrallisen, ostetun tapetin. 1800-luvun puolivälin jälkeen sana tapetti vakiintui tarkoittamaan painettua paperitapettia.

Vanhin paperitapetti tunnetaan Englannista vuodelta 1511 ja Ruotsista 1560-luvulta. Suomessa ensimmäiset paperitapettipajat aloittivat toimintansa 1740-luvulla. Tapetit alkoivat yleistyä 1800-luvulla tekniikan kehittyessä ja tapettien hinnan halvetessa. 

Tapettien valmistus

Tapettipaperi valmistettiin käsin lumpusta paksuiksi arkeiksi. Rullapaperin valmistus alkoi Suomessa 1850-luvulla. Lumpusta oli jatkuva pula. Ensimmäiset puuhioketta paperin raaka-aineena käyttävät tehtaat aloittivat Suomessa toimintansa vuonna 1860. Puuhiokepohjaisen paperin käyttöönoton myötä tapettipaperista tuli entistä ohuempaa ja helpommin repeilevää.   

Laatalla painettaessa tapettikuvio siirrettiin puiselle painolaatalle ja kaiverrettiin käsin kohokuvioksi. Väri levitettiin laatalle ja painettiin paperivuodalle. Jokainen väri ja kuvio vaativat oman laattansa. Käsin painaminen jatkui koneellisen painatuksen rinnalla aina 1900-luvun alkuvuosiin asti. 

Toijalaan vuonna 1930 perustetun Pihlgren ja Ritolan tapettitehtaalla on säilytetty suurin osa tehtaan vanhoista painoteloista ja lisäksi on hankittu muilta tehtailta vanhoja teloja. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat, Tarja Kauvo.

Rullapaperin myötä tapetti voitiin painaa rotaatiopainokoneella. Ensimmäiset koneet olivat pitkälti käsikäyttöisiä. Höyryvoiman käyttöönotto nopeutti tapettien valmistusta 1870-luvulla. 

Tapettipainokoneessa kuvio siirtyy paperille telojen avulla. Varhaisimmat telat olivat puisia. Kuvio joko kaiverrettiin telaan tai kohokuvio tehtiin erillisillä metalliaihioilla, joiden väliin laitettiin usein myös huopaa painavaksi pinnaksi. Itse koneen muodosti suuri sylinteri, jonka ympärille kiinnitettiin painettavan mallin kuviovärejä vastaava määrä teloja. Painettava paperi liikkui suuren sylinterin ympäri ja sai teloja koskettaessaan kuviovärinsä.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n tapetit painetaan vanhalla rotaatiopainokoneella. Kuvassa alhaalla näkyvässä kaukalossa on painväri. Väri siirtyy painotelaan (keskellä) huovutetun villakangasmaton välityksellä. Painotela painaa värin. Koneella voidaan kerralla painaa kahdeksalla värillä. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat, Tarja Kauvo.

Tapettien painamiseen käytettiin erilaisia liimavärejä. Painoväreinä käytettiin aluksi kasvivärejä ja maaväripigmenttejä. 1800-luku oli uusien teollisten väriaineiden kehittelyn vilkasta aikaa.  

Liimavärillä painettujen tapettien liimana käytettiin kasvitärkkelyksestä valmistettua liimaa. Ilman pinnoitekäsittelyä painoväri irtosi helposti kosketuksesta. Siksi etenkin kovemmalle kulutukselle tulevien huoneiden, kuten keittiöiden ja eteisten tapetteja alettiin pinnoittaa ohuella vernissakalvolla jo 1800-luvun puolivälissä. 1950-luvulla vernissauksen tilalle tulivat ensimmäiset muovipinnoitetut tapetit. 

Liimavärillä painettu tapetti täytyy kuivattaa ilmavasti ennen kuin se voidaan rullata. Kuva Pihlgren ja Ritolan tapettitehtaalta, Satakunnan Museon kokoelmat, Tarja Kauvo.

Tapiseeratut seinät

Suomalaisten hirsitalojen sisäseiniä on alettu veistää sileiksi 1600-luvulla, ensin herraskartanoissa. 1700-luvulla tavallisenkin kansan asunnoissa saatettiin savupirttien nokiset seinät veistää puhtaiksi suursiivouksen yhteydessä. Vasta kun savupiipullinen uuni syrjäytti savu-uunin, kannatti seinäpintoja alkaa koristaa. Tapetit yleistyivät suomalaisissa säätyläiskodeissa 1700-luvun lopussa, mutta vasta halpeneva massatuotanto 1800-luvun lopulla toi tapetit lähes kaikkien ulottuville.

Yhteiskunnallinen asema ei yksin sanellut sisustamisen muodikkuutta, vaan myös asuinpaikalla oli merkitys. Herrasväen kodit olivat muodin ja ihanteiden kuvastimia. Niissä tapetit oli painettu hyvälle pohjapaperille, ne olivat monivärisiä ja niissä saattoi olla vernissattu tai nukattu pinta. Talonpoikaistalojen kamareissa tapettikuviot olivat yksinkertaisempia ja värisävyt hillitympiä kuin kartanoiden saleissa. Vaatimattomissa oloissa tapetoitiin usein yhdellä värillä painetulla tapetilla. 

Sarenien herrainhuone vuonna 1895. Kuvassa Herman Saren ja F.L. Stolt. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.

Tapettien yleistyminen oli riippuvainen seudun talouden kehityksestä. Esimerkiksi Pori alkoi vaurastua menestyk¬sekkään kaupan ja merenkulun seurauksena 1800-luvun alussa. Kaupungin keskustaan rakennettiin uusia, komeita tiilitaloja, joiden seiniin liisteröitiin kotimaisilta tapetinpainajilta ostetut tai ulkomailta tilatut tapetit. Myös työväen asuntojen seiniä saattoi koristaa tapetti jo 1840-luvulla. Heillä tapetti tar¬koitti tällöin joko tapetinpainajalta ostettua tapettia tai tavallisem¬min suoraan hirsiseinälle maalattua kuviointia. 

Tuntematon noormarkkulainen perhe. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.

Tapetit kiinnitettiin aluksi suoraan hirsipinnalle, varhaisimmassa vaiheessa naulaamalla ja sitten liisteröimällä ne suoraan seinään. Hirsien saumakohdat täytettiin ennen tapetointia joko laastilla tai kolmiorimoilla tai sauman päälle liisteröitiin paperisuikaleita. Pinkopahvi tapetin pohjana yleistyi nopeasti 1870-luvulta lähtien rullapahvin valmistuksen myötä. 

Tapetin yläreuna rajattiin lähes aina boordilla vielä 1950-luvulla. Boordimuodit ja –leveydet ovat vaihdelleet tapettimuodin mukana.  

Empire (1810 – 1830)

Tapetit olivat vielä harvinaisia. Muodissa olivat antiikin kuviot ja kirkkaat voimakkaat värit. Asunnon huoneilla oli omat värinsä ja avoimista ovista näkyi koko värikirjo. Yksiväriseksi maalatun seinän yläreunassa oli usein näyttävä leveä reunanauha, sisustuksen tärkeä yksityiskohta. Tapeteissa suosittiin pystysuoria linjoja, vaaleita värejä ja muotojen yksinkertaisuutta. Tapettimallit ja suurin osa tapeteista tuli ulkomailta.

Biedermeier (1820 – 1850)

Biedermeier oli tapettien kulta-aikaa. Tapettien pohja oli usein harmaa. Luonnosta peräisin olleet suuret kaartuvalinjaisina voluuttikuvioina ja kasviaiheina. Aluksi ne piirrettiin ohuella, herkällä viivalla, mutta 1800-luvun puolivälissä kuviot muuttuivat voimakkaiksi. Silmiinpistävänä oli jokin paksu kuvion osa, jopa parisenttinen kaareva linja, joka oli usein vielä kehystetty tai varjostettu paksulla viivalla. Eri materiaaleja imitoivat mallistot olivat kestosuosikkeja. 

Kertaustyylit (1830 – 1890)

Sisustamiseen vaikuttivat osittain toisiaan seuraten ja osittain yhtä aikaa uusgotiikka, uusrenessanssi, uusbarokki, uusrokokoo ja uusklassismi. Yleisimmin koristeluun käytettiin kasviaiheita. Vanhojen ornamenttien ohella jäljiteltiin muita materiaaleja, mm. puuta, kultanahkaa, kiveä tai marmoria. Tapetit olivat runsaita, niiden väriskaala tummeni ja kuviot pienenivät, liittyen usein toisiinsa vinoruudutuksella. Etenkin sinisellä painetut ruutukuviot olivat tavallisia.  Myös vaakaraidoitusta alettiin käyttää tehosteena. Ajan tapeteissa oli usein kiillotettu pohja ja mattapintaisina painetut kuviot. Aikakauden lopulla vallinnut runsaus ja täyteläisyys näkyivät tapettikuvioissa. Ei riittänyt, että kukat peittivät koko pinnan, vaan kuvioiden pienetkin välit täytettiin erilaisilla rasterikuvioilla. Vernissatut ja lakatut tapetit tulivat muotiin 1890-luvulla.  

Jugend (1890 – 1915)

Tummat tapetit alkoivat väistyä vaaleampisävyisten seinäpintojen tieltä, mutta tummiakin pohjia käytettiin. Tyylisuunnan tunnuskuvio oli joutsenkaariviiva. Tyylitellyt lehdet ja kukat erottuivat pohjasta usein värikkäinä. Kuvioille oli tyypillistä riippuvat osat, kaarevat helmet tai tyylitellyt neliöt.  Ruusun, ehkä kaikkien aikojen suosituimman kasviaiheen rinnalle tulivat arkiset kasvit kuten apila, päivänkakkara, männynkäpy ja voikukka sekä puutarhakasveista pelargoni, unikot, syreeni ja sipulikasvit. Rasteripinta kuvion päällä tai pohjalla on tyypillinen aikakauden tapeteille. 

Maalarimestari Edvard Elg’in koti sijaitsi Porissa Yrjönkatu 15:ssä 1900-luvun vaihteessa. Kuvassa tyttäret Agda ja Hymmi Elg. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.

1910-luvulta alkaen art decoa ja funktionalismia

Kauppias Kalle Salokangas perheineen Säveltäjänkatu 10:ssä 1910-luvulla. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.

1910-luvun lopulla tulivat muotiin kulmikkaasti tyylitellyt kuviot. Art deco – tyylille tyypillisiä olivat harvaan sijoitetut, terävälinjaisiksi tyylitellyt kasviaiheiset tai geometriset kuviot, joihin on yhdistetty viivakuvioita. Värisävyt olivat usein tummanharmaaseen taitettuja tai violetteja.

Lempi Helmisen kodissa oli 1930-luvulla art deco -henkiset tapetit. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.

Funktionalismin, jota kutsutaan myös nimellä funkkis, tapeteissa seinäpinnan tuli olla vain sisustuksen tausta. Tapettikuoseissa tämä näkyi aluksi tekstiilimäisinä, karkeaa kangasta kuvaavina malleina ja sittemmin ns. muraalitapetteina, joissa oli vaalea, karkeaa kiviainesta tai rappauspintaa mukaileva kuvio. Kivipintamukailun rinnalle tuli varpumaisia pintarakennekuvioita, joihin erityisesti 1940-luvun loppupuolella yhdistettiin usein harvaan sijoitettuja kukkia. Värisävyt olivat pääosin hyvin vaaleita, kauempaa lähes yksivärisen näköisiä. Sodan jälkeen ruskea sävy yleistyi, sillä sota- ja pula-aikana tapettitehtailla oli pulaa väripigmenteistä.  

Funktionalismin aikakautta. Kuva Satakunnan Museon kokoelmat.